lauantai 28. syyskuuta 2013

Pysy hengissä vielä tämä päivä..

..oli teatterinäytöksen nimi jota eilen kävin katsomassa.

Pysy hengissä vielä tämä päivä on ajankohtainen puheenvuoro mielenterveyspalvelujen alasajon seurauksista. Rankkaa aihettaan myös absurdin humoristisesti lähestyvä esitys ravistelee rohkeasti mielenterveysongelmiin liittyviä tabuja ja luutuneita ennakkokäsityksiä. Saako hulluudelle nauraa? 
Tämä todellakin kosketti koska itse näen tätä samaa päivittäin, mutta välillä sillekkin on hyvä nauraa :)

Entiset työkaverini kutsuivat minut kanssaan syömään ja teatteriin ja minähän tietty lähdin. Aivan liian harvoin on heidän kanssaan tekemisissä, itsellä kun on aina niin kiire ettei ehdi edes käydä siellä. Mutta sitähän tämä elämä tuppaa olemaan. Kävimme ensin Bakersissa syömässä, itse söin broilerinfilettä salaatilla. Ei kovinkaan paljon eronnut siis omasta ruoastani :) Onneksi aikaa oli niin vähän, ettei jälkiruokia ehtinyt edes katselemaan. Olisipa harmittanut katsoa kuin toiset olisi vetänyt jotain mutakakkua jädellä, se olisi syönyt jo naista :)
Ruokailun jälkeen menimme siis teatteriin joka olikin pieni näyttämö, tuolit joltain kivikaudelta ja aivan toisissaan kiinni ettei jalat meinannut mahtua. Näinkin pitkäjalkainen kuin minä (pituus 161,5cm) sai pitää polvet melkein suussa, siltä se ainakin tuntui :/

Ennen kaupungille menoa kävin tekemässä takareisi, pakara, vatsatreenin ja jo vain inhoan askelkyykkyjä/askelkävelyä. Olen varma, että ovat pirun keksintöä ja suoraan alakerrasta kotosin koko liikkeet. Herääkin epäilys mistä valmentajani on kotoisin kun ihmisraukalla tuollaisia ohjelmaan laittaa :D

Tänään vuorossa ensinmäinen pt-päiväni eli menemme yhteistreeneihin johon tulee Fitfarmin pt:t meitä kimpassa rääkkäämään. Voin vain kuvitella mitä rääkkiä tulossa, tai tarkemmin ajatellen en osaa edes kuvitella. Jotain kamalaa se kuitenkin varmaan on :)

Otin eilen salilta muutaman kuvan jotta saa jotain käsitystä missä treenini teen. Sali ei mikään trendapaikka eikä laitteet uusinta uutta mutta mulle käy nämä oikein hyvin. Valkun sanoin: "Kunnon treenin voi tehdä missä vain, asenteesta se on kiinni." :)


En ehtinyt ottamaan useimpia kuvia kun tuli muitakin immeisiä paikalle. Tässä nyt muutama otos :)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti