Näytetään tekstit, joissa on tunniste prode. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste prode. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2014

Minäkö materialisti??

Ei varmaan ollenkaan huono ajatus pohtia tätä asiaa, sen verran on taas tullut hankintoja tehtyä. Toisaalta kun kaikkea tarvii niin pitäähän sitä saada ja kun on käynyt vielä niin hyvä tuuri elämän arpajaisissa, että on syntynyt naiseksi niin sepä jopa velvoittaakin ostelemaan kaiken näköistä turhaa ja vielä turhempaa. :-)

Mitä olen siis ostanut? Proteiinia, paljon. On soijaa, on munaa, on mixiä. Kuten varmaan kaikki tietävät niin syön maidottomasti eli ei mitään mikä viittaakin maitoon tai edes alkaa samalla kirjaimella, paitsi muna. :D

No joo, siis olen tilannut erilaisia prodeja sekä treenijuomia joita en ole aikoihin käyttänyt. Olen monta kuukautta vetänyt treenini veden ja suolan voimalla, mutta nyt aloin hifistelemään ja ostin treenijuomia, eri makuisia ja maistanut olen niistä yhtä. Tilasin Fitnesstukusta suklaan ja vaniljanmakuista soijaprodea joita käytän palautusjuomana. 
Treenijuoma oli Starnutritionin Amino Bcaa:ta jota mainostettiin kovaa treenaaville naisille (enks mä vähän niinkuin ole sellainen??). Nyt makuna menossa fresh lemon ja on meinaan hyvää. Voin suositella kaikille kokeilemaan. Saattaa olla ettei ole ihan optimaalinen treenijuoma, mutta voittaa varmaa veden ja ei kerrota kellekkään niin kukaan ei tiedä mitä meidän sheikkerissä on. :D





Munaprode on oikeasti ostettu BodyActionilta, mutta pääsi samaan kuvaan muiden kanssa. :D



Massilta (mass.fi) taas tilasin proteiinimixiä jossa on hamppu-, riisi- ja herneprodea iloisesti sekaisin kaakaon kanssa. Oli aika makuelämys puuron joukossa, mutta ehkä siihen tottuu. (Totuttavahan se on kun ei ole vaihtoehtoja). Aiemmin ostin heiltä herneprodea, mutta ryökäleet menivät lopettamaan sen myynnin. Nämä molemmat oli/on edullisia ja heiltä saa ilman postikuluja kun tilaat yli 20€ mikä on iso sääästö. Esim Fitnesstukusta saat tilata 75€ edestä, että saisit ilmaiset postikulut. 




Tilatessani kaksi tuotetta sain 20% alen eli mukaan tarttui alessa ollut minishekkeri hintaan pari euroa. :D



Sitten olen shoppaillut BodyActionilla, kun oli blackfriday, sieltä ostin kolme toppia. Sattui niin hassusti, että aamulla kun tilasin niin hinta oli 19,90/kpl. Näytin toppeja iltapäivällä työkaverille ja hups, hinta olikin 16,90/kpl. Minähän tarkanmarkan tyttönä pistin heille viestiä ja he kovasti pahoittelivat asiaa ja lähettivät perässä mulle ylimääräisen maksuni verran tuotteita. Mitä minä sainkaan ellen uutta sheikkeriä, sellaisia mulla ei tietty vielä olekkaan kuin kaapit täynnä. :D Mutta palvelu oli erinomaista, siitä kiitos heille ja tässä topit. :-)



Olipas mukana uudet treenipöksytkin, hupsista keikkaa. :D



Kuten äskeisestä kuvasta jo ehkä huomasitkin, olen ostanut myös uudet treenipökät (taas!!) Just kun mä sanoin miehelleni, etten osta enää yhtään treenivaatteita pitkään pitkään aikaan. Hän kysyi, että kauanko tuo lupaus kestää? Monta kuukautta, tai ainakin viikkoja. Todellisuudessa päätökseni kesti kaksi päivää. :-)

Sitten viimeisin hankintani on johdottomat kuulokkeet. Mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella treenatessa musaa ilman, että johtoa on suut korvat täynnä. Ja ei kuulu toisten höpinät kun pistät volyymia masiinaan. Sitten tosin saat olla ottamassa luureja koko aika pois korvilta, että kuulet ne höpinät kun toisella suu käy niin pakkohan se on kuunnella. No, en huomannut ottaa kuvaa paketista (siis kun oli niin kiire saada ne paketista ulos) niin tässä ne on päässäni. :-)




Samalla näkyy uudet pöksyni jalassa, aikas käheet vai mitä? :-)

Ainoa huono asia noissa luureissa on se, että taidan olla sille kankaalle allerginen. Korvia kuumottaa ja kutittaa aivan vietävästi kun ne ovat päässä. Sitten kun treenit on loppu ja riisut ne pois niin korvaton kirkuvan punaiset. Ei kiva!! Täytyy katsoa onko noi kovin pitkä ikäiset mulla vai saako lapsista toinen ne. :-)


Tilasin muuten uuden puhelimenkin, mahtuu sitten enemmän kuvia siihen. Kummasti tuntuu ettei viitsisi yhtään kuvaa poistaa vaikka ne samat ovat koneellakin. Mutta kummasti niiden pitää olla puhelimessakin, tiedä koskaan kuka haluaa nähdä mun pullistelu kuviani. ;-)

Asioita on hyvä välillä pysähtyä miettimään, kuten tätä materiaakin. Eikö treeneistä tule enää mitään jos ei ole jatkuvasti uusia pöksyjä tai toppia päällä?? Ennen kummasti onnistui, nyt ei enää. Mikäs muhun on mennyt? Hulluusko?? 
Mitens teillä, tuleeko ostettua usein uusia vaatteita/muuta tavaraa??












perjantai 24. lokakuuta 2014

Syömisiäni kuvina

Ajattelin laittaa muutaman kuvan mun ruokailuista. Tai en sentään, eihän sitä possuilua kukaan jaksaisi katsoa (mulla on aina jotain rintapielissä kun alan syömään..)
Laitan siis kuvia ruoastani, tässäpä muutama. :-)

Aamupala: Hups, ei kuvaa mutta ei hätää. Olenkin laittanut siitä kuvan jo aiemmin eli kiinnostuneet voivat käydä katsomassa sieltä (ai mistä, no en mää vaan muista, kokeile kaikkia postauksia..) :-)

Lounas: Hah, eipä kuvaa siitäkään (täähän alkoikin hyvin). No, kuvittele salaatti jossa mukana kukkakaalia ja prodea. Eikö olekkin hyvän näköistä? Mitä sulla on siinä päällä? Onks se fetaa? Joo ei käy mulle, kuvittele siihen vaikka broileria koska sitä MUN salaatti usein sisältää. Sun blogissa voit laittaa siihen päälle jotain muuta. ;-)

Välipala: Ette varmaan usko jos sanon ettei kuvaa siitäkään. No ei oo, mutta melkein samasta asiasta on. Tässä, oleppa hyvä. Kuvittele kuitenkin toi muna pois ja kurkkua lisää. Ja kuppi kahvia siihen viekkuun. :-)





Seuraava välipala ja taas ei ole koko jutusta kuvaa. Nyt alkaa jo itseäkin ihmetyttämään miksi mä aloin edes kirjoittaa koko juttua kun puolet asioista puuttuu. No, mielikuvitusta kehiin jälleen. Eli seuraava välipala sisältää cashewpähkinää (jokainen varmasti tietää millaisia ne ovat) sekä tätä namia. 




Tässä on siis marjoja ja suklaan makuista munaproteiinijauhetta. Ne kun oikein vaahdottaa masiinalla hyväks niin on meinaan sellaista herkkua, ettei suklaata enää muista olevan olemassakaan. Ai niin, paitsi enhän mä edes syö suklaata muutenkaan, enkä muutakaan karkkia. Tiedän, olen tylsä tyyppi. 

Päivällinen näin dieetin tässä vaiheessa riippuu siitä onko käyty salilla vai ei. Jos on niin voi syödä vaikka tälläistä. 



Ja tietty salaattia kaveriksi, nyt ei ole mahtunut lautaselle ja syönyt sen erikseen. Nää on muuten Lidlistä ostettua gluteenitonta pastaa ja jos vaikeuksia syödä vehnäjauhoisia tuotteita niin ehdottomasti suosittelen kokeilemaan. On hyvää (pasta, soossista en tiedä, omasta mielestäni se on hyvää).  Ja jos en ole käynyt salilla kuten tänään niin sitten unohda tuo pasta ja kuvittele ne vihannekset +kukkakaali +rasva siihen mukaan.

Iltapala on sitten tälläinen: Munakasta yhdellä koko munalla ja valkuaisilla ja tomaatilla höystetty. NAM, sanoo yks joka ei ole voinut sietää munakkaita. Kummallista mihin ihminen taipuu dieetillä ollessaan. Kohta taivun ehkä siltaan ja spagaattiin, pitäisikö alkaa testaamaan?? :-)



Tässä ollaan pannulla ja seuraavaks ollaan jo lautasella. En ole varma onko sama munakas molemmissa, miltä sun mielestä näyttää? Onko identtisiä (kaksosia?)





Sunnuntaina sitten syön jotain muutakin, ainakin näitä. 


sekä ehkä näitä 




ja todellakin näitä..




ja näitä!!



Kukas se sieltä pussista kurkistaa?? Uskoisitko jos sanoisin, että kuivattua taatelia? Alko jo kaduttaa koko kuvaaminen koska mieleen tulee jotain ihan muuta!! Yök!! :D




Salitreenin jälkeen vedän sitten banaania (sen jokainen tunnistaa, on sellainen keltakuorinen etelän hetelmä) ja palautusjuomaa, meidän wanna be bodareiden kesken sanottuna-palkkaria. 

Nyt on teidän vuoro kertoa teidän syömiset, ei tarvi kuvia koska omaan mielettömän (huonon) mielikuvituksen joka ei varmaan ole keneltäkään lukijaltani jäänyt huomaamatta. ;-)

Mutta jos ette vielä tienneet niin kerron teille, että sunnuntai on omistettu syömiselle!! <3









keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Uusi ruokavalioni

Nyt on muutaman päivän mennyt uuden ruokavalion parissa ja fiilikset on hyvät. Jo nyt voin huomata vaikutuksia, suurin niistä se etten ole ihan kuralla koko aika ja töissäkin ehdin tehdä muutakin kuin istua vessassa. :D

Ruokavalioon on totuttelemista, tattaripuuro munanvalkuisella on jotain aivan toista kuin kaurapuuro raejuustolla. Hämmästykseni olikin valtava kun jopa pidin siitä. 
Eilen paistoin prodelättyjä ja niiden kohdalla täytyy sanoa, että ulkonäkö antoi odottaa paljon enemmän kuin mitä ne sitten olivat. Iltapala hakee vielä muotoaan, munakasta kun ei jaksa aina syödä   :-/

Olen kokeillut myös erilaisia "maitoja". On mantelimaitoa, hasselpähkinä-riisimaitoa sekä Lidlin soijamaitoa. (uskokaa tai älkää mutta uskalsin ostaa sieltä jotain koska selvis ettei heidän rahkassaan ollutkaan mitään vikaa vaan vika oli mussa).
Manteli-ja hasselpähkinä ei mene kahvissa mutta soijamaito on jopa hyvää kahvin kanssa. Se mua pelotti eniten etten pysty enää juomaan kahvia, mutta sekin pelko oli ihan turha. Hyvin onnaa :D
Hasselpähkinä on taas tosi hyvää puuron kanssa ja mantelimaitoa olen käyttänyt lättyihin ja hiukan prodejuomaan. Pakko vaan saada purkki tyhjäks. Tuskin ostan sitä enää..

Eilen isäntä kysyi, että vieläkö haluat kokeilla rahkaa. No en todellakaan halua, saat syödä multa jääneen purkin tai heitä vaikka vesilintua (hiukan hankalaa täällä kaupungissa ellei lähte sorsia etsimään). Ja kun söi sitä niin tuntui, että heti alkoi mahaani vääntää. Joo, tiedän ettei mahdollista mutta teki kyllä pahaa. Ei mulle enää rahkaa, tuskin koskaan!! Lähdimme omia polkuja pitkin, tiemme erkanivat. Vuosia me toistemme iltoja sulostutimme mutta loppu mikä loppu. Saatte kantaa kaupasta rahkaa minunkin puolestani, ei tarvi säästää mulle. :D

Isännästä tulikin mieleen, että Lidlissä käydessämme minun piti katsoa itselleni sauvasekoitinta töihin. Olisi niin helpompaa kun saisi prodejuomat ja marjat sauvalla sekoittaa. No, isäntä kovaan ääneen pamautti: "Onko täällä sulle sitä hieromasauvaa" Meikä heti hyssyttelemään, että älä nyt noin kovaa huuda. En edes tajunnut sanoa, etten nyt ole sellaista sauvaa vailla, ihan sellaista sekoittavaa vaan. En uskaltanut edes ympärilleni katsoa kuuliko kukaan. Lattiaa tuijotellen kassalle ja ulos. :D

Kävin työterveyslääkärillä ja hän totesi minun olevan sopiva työhöni. Kiva tietty kuulla näin jo 3kk työskennelleenä. Kerroin myös mahavaivoistani ja laittoi keliakiakokeeseen sekä tutkitaan helikobakteeri, jos vaikka johtuisi siitä. Tai sitten johtuu maitotuotteista tai jostain ihan muusta. Mutta sappikivet on nyt pois suljettu vaihtoehto, enää ei jäänyt jäljelle kuin bauttiarallaa miljoona vaihtoehtoa. :-/

Hierojalla kävin taas äsken, nyt hieroi selkää ja olkapäitä. Kyllä oli meinaan jumissa, meinas huuto päästä kun tempoi menemään. Sanoi, että suurin osa oikean käden kivuista johtunee ihan vaan selän jumista. Ja kas kummaa, nyt ei kyynärpäähän sattunut kun kättä puristi nyrkkiin. Ihme taikuri :D

Aamulla olin taas lenkillä pitkästä aikaa, siis kävellen. Oli niin vilakka ilma, että meinas takamus jäätyä. Mutta hetkeks piristy, tosin sen jälkeen onkin suuta repinyt koko päivän. En kellojen siirron jälkeen ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla. Ärsyttävää!! 

Tän viikon kun jaksaa painaa treeniä ja töitä niin maanantaina alkaa pieni loma eli 6 pvä vapaata. Lähden koiran kanssa silloin pariksi päiväksi Kokkolaan. :D Junassa me tytöt luetaan hyvää kirjaa, syödään eväitä (parhautta) ja ehkä katellaan joku leffa. Tai sitten ainakin toinen meistä nukkuu koko matkan, herätäkseen silloin kun Mamma menee vessaan. :D




Puuroni valkuisilla 






Prodelättyjä jotka paremman näköisiä kuin makuisia (kermavaahto puuttui) :)




Maitoja jotka ei edes ole maitoa, huijausta!! 


Ps. meinasin ihan unohtaa kertoa, että kun olivat työlekurissa ottaneet kokeita niin mun kokonaiskolesteroli on 2,9. Ei siis kovin huono ruokavalio :D