Yllätyksiä..

Elämä on yllätyksiä täynnä, välillä ne voi olla mukavia ylläreitä ja joskus vähän huonompia. :-) Ja joskus ne voi olla suuria ja joskus pieniä. Tämä yllätys minkä minä ja läheiseni  koimme oli sarjassa suuri ylläri ja aina vaan kasvaa. :D

Siskoni sai yllättäin tietää olevansa n.2kk ikäisen pojan Isoäiti tai Mummi tai Mummo tai miksi kukakin haluaa kutsua. Samalla minusta tuli isotäti ja siskonpojasta tietenkin isä. Se jos joku oli yllätys isolla Y:llä. Normaalistihan tälläiseen ehtii sopeutua sellaiset 9kk, nyt sitä ehti sisäistää 9sekuntia, jos ihan sitäkään. :D
No, mutta miten vaan, yllätys oli mukava. Aina on kivaa kun saa uusia sukulaisia ja vauvat vaan on niin ihania. :D

Vauvoista puheenollen (kummasti mun treeniblogistani on tullut vauvablogi), nuorempi siskoni oli vauvansa kanssa kylässä lauantaina. Sain haistella sitä ihanaa vauvan tuoksua ja kuunnella sitä tuhinaa mitä hänestä lähti. Paljon muuta seuraa ei hänestä sitten ollutkaan. Hän nukkui, nukkui ja sen verran pissi ja pieri , että täti pääsi vaihtaa vaippaa ja taas nukkui. Tylsää seuraa siis. ;-)
Kotiin he pääsivät turvallisesti poikani eli vauvan serkun ohjaamassa junassa, turvallista kyytiä siis. :D

Olen mä täällä muutakin tehnyt kuin vauvoja haistellut ja ihaillut. Tänään meinaan siivosin kaappejani ja heitin  6 kassillista vanhaa vaatetta pois (uskomattoman paljon sitä olikin liian isoa vaatetta kaapit täynnä). En heittänyt roskiin vaan vein kierrätykseen. Samalla vein sinne 2,5 kassia kenkiä ja vielä yhden kenkäkassin roskiin. Ette saata uskoa minkä helpotuksen ja puhdistavan tunteen koin tämän tehtyäni. En meinaa enää koskaan palata samaan kokoon vaatteissa mitä ennen olin.Vaikka välillä peiliin katsoessa tuntuu ettei mitään muutosta näe niin on se vaan tunnustettava, että pienennetty tässä ollaan ja paljon. Tänään salilla ollessa katsoin itseäni peilistä ja teki mieli nipistää itseäni, olenko se todellakin minä joka peilistä katson. :D

Pyysin ystävääni ottamaan muutama kuva kun treenasimme yhdessä, tässä niitä olisi. 

                         

Samanlaisia kuviahan nämä on, mutta en oikein kehtaa salilla olla kuvattavana. Ehkä pitäis opetella :-)


Olin muuten päättänyt, että tän kuun olen täysin ruokavalion mukaisesti. Ja miten sitten kävikään. Lauantaina söin palan kääretorttua kun sisko sellaista toi mukanaan. Sunnuntaina söin lopun jäätelön mikä pakastimesta mulle huuteli. Ja maanantaina töissä joku lomilta palaava oli tuonut marjapiirakkaa ja en oikein edes huomannut kun olin palan syönyt sitäkin. Ja hetken kuluttua toisen ja sitten vielä kolmannen. Palat olivat sellaisia sentin paksuisia, mutta mitä väliä. Söin ja en muuta edes uskottele itselleni. Ja jos olisin kehdannut olisin syönyt sen kaiken kun muut olivat lähteneet, mutta en kehdannut. :-/
Nyt kyllä yritän pysyä valiossa tän loppu kuukauden, laitan vaikka suuhuni munalukon jos ei muu auta. 

Tänään vetelin tälläistä herkkua :-)

Olen tässä kevään/kesän aikana käynyt sauvakävelemässä. Sauvat mulla on ollut iät ajat, mutta en koskaan oikein ole ollut sinut sen lajin kanssa. Tänään sitten vihdoin katsoin youtubesta tekniikka opastusta. Jos vaikka pääsisin enemmän sisälle siihen hommaan. Kun aerobiset ovat vain 30min niin sais isomman hyödyn siitä kun sauvois kunnolla. 

Tänään tosin crossasin kotona ja olin oikein mielissäni, kun sain lopettaa 30min jälkeen. Oli meinaan hiki kuin olisin suihkussa käynyt. Meillä kun tehdän kattoremonttia ja ilmastointi ei toimi ollenkaan niin kivan lämpimäksi lämmittää kämpän. No, kohta remontti ja kesä on ohitse ja valitamme kylmyyttä. Tosin itse pidän eniten syksystä joten mun ette kuule valittavan. Mä rakastan syksyn raikkautta, happirikasta ilmaa, värien kauneutta jne. Minä ja syksy olemme yhtä. <3

Ja koska tämä on olevinaan treeniblogi voin sanoa, että treenattu on. Tänäänkin kävin tekee käsiä ja olkapäitä. Lauantaina menen jumpalle Pasin kanssa ja sunnuntaina ulkotreeneihin Bettinan opastamana. Liikkukaahan tekin rakkaat lukijat, liikunnasta saa niin hyvän olon ja mielen. :D

Mentaalivalmennus

Edellinen postaus oli muuten 69:s, toiveikkaasti ajatellen olisi se saattanut enteillä jotain kivaa ja erilaista. No, koska elämä ei vaan mene kuten elokuvissa niin kerron teille ettei tapahtunut mitään erilaista. Se siitä sitten :D

Kävin eilen mentaalivalmennuksessa Nina Juurakko-Vesikon luona. http://www.arvovalmennus.fi/ Täältä pääset lukemaan lisää tietoa asiasta.

Itselläni ei ollut mitään erikoista ajatusta josta haluan jutella, lähinnä avoimin mielin menin ja ajatuksena jos saisi jonkinlaista vinkkiä omaan työhönsä. Ja sain kyllä, kiitos Ninalle siitä.

Aluksi kysyi millainen ihminen olen omasta mielestäni. Positiivinen, iloinen, energinen, nämä katson vahvuudekseni. Sitten tein Oman elämäni Onnenpyörän, jotta nähdään mistä olen tyytyväinen ja onko jotain mikä mättää. Jokaiseen kohtaan piti laittaa asteikolla 1-10 miten koen asian olevan. Kohtia oli 16. 

Täyden 10 sai elämänasenne, asuinympäristö/koti, liikunta. Näihin olen siis kybällä tyytyväinen. 9:n sai työura/ammatti, työyhteisö, perhe/lapset, parisuhde, terveys/energia, harrastukset/vapaa-aika, unelmat/haaveet ja henkinen hyvinvointi. Loput 5 saivat hiukan pienemmät pisteet, ei paljoa kuitenkaan. 
Nina oli todella ihmeissään, olenko oikeasti niin tyytyväinen kaikkeen? Ei hän ole tottunut tälläisiä ihmisiä tapaamaan, olinkin ensinmäinen hänen työurallaan. :D Tottakai jos alan kaivelemaan löydän jotain parannettavaa, rahaa voisi olla enemmän esim. Mutta miksi pitäis väkisin keksiä jotain negatiivista jos oikeasti on tyytyväinen kaikkeen??

Ja oikeasti olen tosi tyytyväinen elämääni, mulla on kaikki asiat niin hyvin. Olen omat ongelmani ja karikkoni käynyt ja kaikesta selvinnyt. Ja aina ajatellut, että vielä tulee minun aika ja nyt se on tullut. Se, että minulla on ihanat lapset joista olen tosi ylpeä, maailman ihanin mies ja vielä pikkasen ihanampi koira, koti ja työ joista pidän älyttömästi, saan treenata/liikkua niin paljon kuin haluan jne. niin en mä enää voi pyytää enempää. Ja nyt tulee se kuuluisa MUTTA.. 
Jos sä olet niin tyytyväinen kaikkeen niin hiipii mieleen, että onko sekään oikein? Eihän me suomalaiset osata olla tyytyväisiä eikä varsinkaan saada olla onnellisia. Silloin pitää löytää jostain jotain vikaa tai keksiä se elämää suurempi ongelma jostain. Ja aikani mietittyäni keksinkin sen, mulla ei ole tarpeeksi suurta tavoitetta tässä treeni jutussani. :-/

Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, aloin miettimään olisiko se kilpailu sittenkin mun juttuni. Kovasti se epäilytti itseäänkin ja ajattelin siksi mennä mentaalivalmentajalle. Vähän selkiyttämään ajatuksiani. Ja selkiytyhän ne, kilpailu ei ole mua varten vaikka kuinka miettisin. Ei mulla riitä motivaatio sellaiseen jota en oikeasti halua enkä ole kiinnostunut. En usko, että se muuttais mitään tai olisin yhtään tyytyväisempi tai onnellisempi vaikka kisakuntoon pääsisinkin. 
Huh, olihan helpotus. :D Voidaan siis unohtaa se. 

No, sitten mietin miksi edes mietin tätä tavoite asiaa ja tulin tulokseen, että koska luen blogeja ja fb:sa eri foorumeita joissa ihmiset kertoo tavoitteistaan tulee väkisinkin itsellekkin mieleen, että onko mussa jotain vikaa kun en tavoittele suuria. 
Lopputulos on, ettei mun tarvitse vaikka muut asettavatkin suuria tavoitteita. Mulla saa riittää se, että saan hyvän fiiliksen liikunnasta ja kroppakin alkaa näyttää pikkuhiljaa vähän tiiviimmältä. Ja oli kuin kivi olisi vierähtänyt hartioilta, hassua mutta totta. :D

Tätä samaahan Kaisakin on mulle toitottanut, mutta kun luonne on tälläinen miettivä, asioita joka kantilta pohtiva ja sitten vasta päättävä niin mihinkäs siitä pääsee. :D 

Mä olen siis ONNELLINEN ja en meinaa onneani kätkeä vaikka sananlasku sanoisi mitä. Kertokaahan rakkaat ystävät oletteko te onnellisia, uskallatteko sanoa sen ääneen ja jos ette ole niin miksi?

Tässä vielä kuvaa miten päivänsä voi aloittaa, tosin suosittelen aloittamaan sen jotenkin muuten :D