Tauti minut periköön..

Olen nyt ollut neljättä viikkoa töissä ja tällä viikolla oli (on) ekat arkivapaat. Ja kuinkas sitten käykään? Mun tuurilla olen heti silloin kipeänä ja ainoa mitä voin tehdä on maata sohvalla ja nukkua. Edes sängyssä ei voinut olla, kun joka paikkaa särki ja heräsin vähän väliä. Sohvalla hiukan parempi kun on pehmeämpi. Eli sai heittää hyvästit aamuaerobisille ja salillä käynnille. Harmittaa, kieltämättä.
Ja vaikka olo on jo parempi, ei hetkeen uskalla liikuntaa harrastaa ettei vaan saa mitään jälkitautia. 

Päätin opetella käyttämään mun kameraani jonka ostanut jo joitakin vuosia sitten, mutta joka maannut enimmäkseen kaapissa. Mutta mä en olisi mä, jos en olisi arkistoinut käyttöohjeita niin hyvin, etten löydä niitä mistään. Netistä saisi ladattua ohjeet englanniksi, mutta koska Lontoo taipuu hiukan huonosti, en niillä ohjeilla tee mitään. Eli itse opeteltava jos mielii sitä käyttää. Olen yrittänyt harjoitella ottamalla koiruudesta kuvia, mutta hän ei ole yhteistyökykyinen kanssani. Joko kääntää päänsä aina pois tai laittaa silmät kiinni. Ei minkäänlaista mallin asennetta hällä :D 

Ei voi kovin onnistuneeksi otokseksi sanoa :)

Olin maanantaina taas pt-treeneissä ja tehtiin jalkoja. Oli smithissä kyykkyä, tangolla sumovetoa, reiden ojennusta ja askelkävelyä superina ja jalkaprässiä. On se kumma kuinka ne saa ihmisestä vedettyä kaiken irti, mikä silmä niillä on nähdä mitä vielä jaksaa ja mitä ei. Omituisia otuksia :D Mutta olin mä väsynyt sen jälkeen ja tais aivotoimintakin tais lopahtaa kokonaan. 

Treenin jälkeen menin suihkuun, puin ja lähtiessä kauhulla katsoin, että kihlasormukseni on kadonnut. Muistin ottaneeni sen kesken treenin pois ja laittaneeni housujeni taskuun (treenihousuissa tasku). Kaivoin siis repustani housut ja tarkistin taskun, ei sormusta. Siinä vaiheessa alkoi sydän lyömään jo vähän tiuhempaan. Otin takin pois päältä ja kaivoin koko repun ylösalaisin, ei sormusta. Hiki alkoi valumaan otsalla.. Konttasin lattialla pers pitkällä ja mietin selityksiä mitä kotona sanon (samalla huomasin ne kaikki pölypallerot joita oli pitkin lattiaa..) Alkoi jo itkettämään ja tuntui, että nyt mie romahan!! Mietin, että tää on niin tyypillistä mun tuuria, ei näin voi käydä kuin mulle. Tajusin sitten katsoa oikeaa kättäni ja kas kummaa, siellä sormus oli nimettömässä. Olin laittanut väärään käteen :D Iloisesti vihellellen lähdin kotiin ja nautin pakaroiden poltteesta. :D