tiistai 6. tammikuuta 2015

Käynti Mansessa

Eilen oli sitten se suuri päivä, kun lähdimme ystäväni kanssa Manseen treenaamaan. Edellisenä iltana olin pakannut kassin valmiiksi ja kaikki oli aamulla valmiina. Olin katsonut junan aikataulun, että ehdin hyvin asemalle josta junaan hyppään kyytiin, en edes jättänyt viime tippaan lähtöäni vaan otin varman päälle edellisen junan niin varmasti ehdin. 
Noh, kuinka sitten kävikään?? Myöhästyin siltä varmasti ehtivältä junalta. Ai miksi myöhästyin? Pihalla sattui olemaan naapurin koira ja pakkasta oli kamalasti, piti jäädä koiralle juttelemaan ja lohduttamaan, että on se kylmä minullakin vaikka vaatetta onkin hiukan enemmän päällä. :D

Sitten siihen tuli nuori tyttö ja kysyi neuvoa keskustaan menoon. No, minä tietty kohteliaana jäin neuvomaan ja sanoin, että kävellään sinne päin yhdessä. Sitten huomasin, että hei, mun juna menee minsan päästä, heippa vaan ja kävele kuten neuvoin. Juoksin junalle, painoin ovenavausnappulaa ulkopuolelta ja joku kundi painoi samaan aikaan sisäpuolelta. Molempia nauratti kun juna lähti liikkeelle ilman mua. Enää puuttui, että olisin juossut junan vierellä ja vilkuttanut kundille mennessäni. Oih, sitä rakkautta. (tulisiko musta hyvä leffan käsikirjoittaja??) :-)

Pääsin kuitenkin Tikkurilaan josta hyppäsin kyytiin ihan onnistuneesti. 





Junassa matka sujui rattoisasti hyvässä seurassa. Jännitti tuleva treeni aivan kauheesti, mihin sitä onkaan oikein menossa ja vapaaehtoisesti jopa. Junassa ei montaa ihmistä ollut, varmaan loppiainen veroitti matkustajia tai sitten ihmiset eivät matkusta heti aamusta minnekkään. 




Mansessa ehdimme käydä H&M:ssä katsastamassa treenitoppi tilanteen. Maltoin olla ostamatta ainuttakaan, koska enhän mä oikeasti tarvi enää yhtään uutta. En ehdi käyttämään entisiäkään ;-)

Wulfille (salille) ehdimme ajoissa ja koska mulla oli edessä olkapäät-kädet treeni niin niitä piti hiukan lämmitellä. Ensin tein pienillä painoilla hiukan avaavia liikkeitä ja sitten yritin etsiä jostain kuminauhaa millä saisin tehdä lisää. Löysinkin, joku kundi teki kuminauhalla venyttelyjä ja koska toinen nauha oli siinä vieressä vapaana menin ja otin sen ja aloin lämmittelemään. Kundia nauratti ja sanoi: "Tämä on oma kuminauhani mutta saat lainata hetken kunnes lähden treenaamaan." Siinä vaiheessa tajusin, että olinkin tosiaan ottanut kuminauhan toisesta päästä kiinni, tuli sellainen Kaunotar ja Kulkuri efekti mieleeni. :D Juma, mä meinasin vajota lattian läpi alakertaan häpeästä. Naurullahan me siitä selvittiin, mutta tuli kyllä mieleen, että juntti lähtenyt jumpalle isoon Manseen, eikä osaa edes käyttäytyä. :D

No, sitten tuli aika tavata Kille, pt kenen "hellään" huomaan olin menossa. Hän kyseli taustoja, kerroin olkapään leikkauksista, kauanko käynyt salilla jne. Kerroin, että pt treenissä en tee oman ohjelmani mukaan, koska niitä ehdin sitten tehdä kotonakin. Kysyi onko tekniikat hallussa, jos ei tee liikkeitä oikein niin sama olla tekemättä ollenkaan. No, kohta se sitte selviää teenkö mitään oikein... 

Niin me sitten aloitettiin. Ensin tehtiin vipereita eteen ja sivulle. 



Tässä vaiheessa tuntui jo, että kuolema tässä on palkkana. :D



Sitten teimme vipareita taakse ja tekniikassa oli huomattavasti parantamisen varaa, kuinkas muutenkaan. :D




On muuten todella vaikeaa saada tehtyä liike juuri sille lihakselle jolle se olisi tarkoitus, jos tehdään takaolkapäitä niin se pitäisi osua myös sinne, ei sivuolkapäihin tai etuolkapäihin. Sainkin neuvoksi miettiä näitä asioita kotonakin, päästä kaikki on kiinni. Ehkä se pää onkin tärkein lihaksemme joka tässä työskentelee, alan uskomaan tähän!!



Neuvoja sateli, hienoa ja toivotaan että muista kaiken vielä tänäänkin. :D




Toistoissa autetaan kun ei omat voimat enää riitä. Ilme kertonee kaiken tunnetasosta, tekee kipeää!! 




Kiitos ystävälleni kuvaamisesta, ton mahan olisi voinut kyllä photoshopata pois :D



Tehtiin me sitten vielä muutakin kivaa olkapäille ja muutama liike ehdittiin tehdä käsillekkin. Kivan tulessa oli kädet kyllä salilta lähdettyä. :D 


Tänä vuonna treenikirja kulkee joka pt treenissä mukana, saavat kirjoittaa mitä tehty ja millä painoilla. Killa saikin aloittaa uuden kirjan ekasta sivusta. :D



Oman treenin jälkeen kuvasin hiukan ystäväni treenejä, hänellä kun oli alkanut hiukan omaani myöhemmin. Aikaa kun oli niin ehdin hypistellä myös salilla olevan vaatetarjonnan. Ja vaikka kuinka olin päättänyt etten ainoatakaan toppia osta tai mitään muutakaan niin kuinkas sitten kävikään. Tälläinen tarttui matkaan. ;-)


Mallasin jo kaikkien housujeni kanssa, saattaa olla että joutuu kohta ostamaan uudet pöksyt tätä  varten. ;-)



Myös tälläistä herkkua tarttui pari purkkia mukaan. Hinta 2,40/prk joten ei raaskinut montaa ostaa. 




Treenien jälkeen menimme minnekkä muuallekkaan kuin FitWokiin syömään. Siellähän meikä käy syömässä aina Mansessa käydessäni. Tällä kertaa söin lounaan riisillä, kanalla, kasviksilla ja kormakastikkeella olevan wokin, NAM!! Tässäpä siitäkin kuva. :-)





Ruokailun jälkeen ehdimme käydä vielä kahvilla ja sitten meidän junamme lähtikin jo kotia päin. Mukava oli reissu, mutta olihan kiva tulla kotia. Mä vaan olen niin koti ihminen, etten haluaisi muualla ollakkaan. :D Nyt olenkin saanut kunnolla tätä herkkua koska olen ollut kuusi päivää vapaalla. Huomenna jälleen töihin, mikä taas on sekin mukavaa. Onhan mulla maailman parhaat työkaverit. :D

Huomenna on vuorossa myös Jarin kanssa treenit.Vähän ehkä samalla jutellaan tulevaisuudesta, sellaisesta yhteisestä sellaisesta. Ei ole kuitenkaan ihan sitä mitä ensinmäisenä ajattelit. :D

Ulkona ihana auringonpaista ja pieni pikkainen pakkanen, sellainen -15 astetta. Joutuu tänään kyllä menemään ulos kävelylle. Oikein ihanaa päivää sinullekkin. :-)

















4 kommenttia:

  1. Hyvältä näytät! :)
    Mitäs se sun tulevaisuus tuo tullessaan?! :P

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ilona :-)

    On tuota keskivartaloa tuossa mitä pitää muokkailla, takapuoli roikkuu jne jne. Eli hommat vielä täysin kesken. ;-)

    Tulevaisuus tuo hiukan muutosta valmennuksessa, coutsi vaihtuu. Siitä lisää myöhemmin. :-)

    VastaaPoista
  3. Ai kauheeta kun mä repesin tolle kuminauhajutulle. :-D Lohdutuksena voin sanoa, että vois niin käydä itselle sama... Mä oon kerran salilla juonut yhden kanssatreenaajan treenijuomat (mitäs oli hankkinut samanlaisen pullon kuin mulla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan naurattiko sitä kundia. :-) Punaisena siinä sitten selittelemään..

      Toi toisen juomien hörppääminen olis vielä kamalampaa, varsinkin jos suuhun tulisikin jotain epämiellyttävän makuista ja sitä kökisi kovaan ääneen: "Mitä hiton pa..aa olen pullooni laittanut?? Ai tää olikin sun pullos, no ilmanko maistuikin hiukka pahalle.." :D

      Poista