Mentaalivalmennus

Edellinen postaus oli muuten 69:s, toiveikkaasti ajatellen olisi se saattanut enteillä jotain kivaa ja erilaista. No, koska elämä ei vaan mene kuten elokuvissa niin kerron teille ettei tapahtunut mitään erilaista. Se siitä sitten :D

Kävin eilen mentaalivalmennuksessa Nina Juurakko-Vesikon luona. http://www.arvovalmennus.fi/ Täältä pääset lukemaan lisää tietoa asiasta.

Itselläni ei ollut mitään erikoista ajatusta josta haluan jutella, lähinnä avoimin mielin menin ja ajatuksena jos saisi jonkinlaista vinkkiä omaan työhönsä. Ja sain kyllä, kiitos Ninalle siitä.

Aluksi kysyi millainen ihminen olen omasta mielestäni. Positiivinen, iloinen, energinen, nämä katson vahvuudekseni. Sitten tein Oman elämäni Onnenpyörän, jotta nähdään mistä olen tyytyväinen ja onko jotain mikä mättää. Jokaiseen kohtaan piti laittaa asteikolla 1-10 miten koen asian olevan. Kohtia oli 16. 

Täyden 10 sai elämänasenne, asuinympäristö/koti, liikunta. Näihin olen siis kybällä tyytyväinen. 9:n sai työura/ammatti, työyhteisö, perhe/lapset, parisuhde, terveys/energia, harrastukset/vapaa-aika, unelmat/haaveet ja henkinen hyvinvointi. Loput 5 saivat hiukan pienemmät pisteet, ei paljoa kuitenkaan. 
Nina oli todella ihmeissään, olenko oikeasti niin tyytyväinen kaikkeen? Ei hän ole tottunut tälläisiä ihmisiä tapaamaan, olinkin ensinmäinen hänen työurallaan. :D Tottakai jos alan kaivelemaan löydän jotain parannettavaa, rahaa voisi olla enemmän esim. Mutta miksi pitäis väkisin keksiä jotain negatiivista jos oikeasti on tyytyväinen kaikkeen??

Ja oikeasti olen tosi tyytyväinen elämääni, mulla on kaikki asiat niin hyvin. Olen omat ongelmani ja karikkoni käynyt ja kaikesta selvinnyt. Ja aina ajatellut, että vielä tulee minun aika ja nyt se on tullut. Se, että minulla on ihanat lapset joista olen tosi ylpeä, maailman ihanin mies ja vielä pikkasen ihanampi koira, koti ja työ joista pidän älyttömästi, saan treenata/liikkua niin paljon kuin haluan jne. niin en mä enää voi pyytää enempää. Ja nyt tulee se kuuluisa MUTTA.. 
Jos sä olet niin tyytyväinen kaikkeen niin hiipii mieleen, että onko sekään oikein? Eihän me suomalaiset osata olla tyytyväisiä eikä varsinkaan saada olla onnellisia. Silloin pitää löytää jostain jotain vikaa tai keksiä se elämää suurempi ongelma jostain. Ja aikani mietittyäni keksinkin sen, mulla ei ole tarpeeksi suurta tavoitetta tässä treeni jutussani. :-/

Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, aloin miettimään olisiko se kilpailu sittenkin mun juttuni. Kovasti se epäilytti itseäänkin ja ajattelin siksi mennä mentaalivalmentajalle. Vähän selkiyttämään ajatuksiani. Ja selkiytyhän ne, kilpailu ei ole mua varten vaikka kuinka miettisin. Ei mulla riitä motivaatio sellaiseen jota en oikeasti halua enkä ole kiinnostunut. En usko, että se muuttais mitään tai olisin yhtään tyytyväisempi tai onnellisempi vaikka kisakuntoon pääsisinkin. 
Huh, olihan helpotus. :D Voidaan siis unohtaa se. 

No, sitten mietin miksi edes mietin tätä tavoite asiaa ja tulin tulokseen, että koska luen blogeja ja fb:sa eri foorumeita joissa ihmiset kertoo tavoitteistaan tulee väkisinkin itsellekkin mieleen, että onko mussa jotain vikaa kun en tavoittele suuria. 
Lopputulos on, ettei mun tarvitse vaikka muut asettavatkin suuria tavoitteita. Mulla saa riittää se, että saan hyvän fiiliksen liikunnasta ja kroppakin alkaa näyttää pikkuhiljaa vähän tiiviimmältä. Ja oli kuin kivi olisi vierähtänyt hartioilta, hassua mutta totta. :D

Tätä samaahan Kaisakin on mulle toitottanut, mutta kun luonne on tälläinen miettivä, asioita joka kantilta pohtiva ja sitten vasta päättävä niin mihinkäs siitä pääsee. :D 

Mä olen siis ONNELLINEN ja en meinaa onneani kätkeä vaikka sananlasku sanoisi mitä. Kertokaahan rakkaat ystävät oletteko te onnellisia, uskallatteko sanoa sen ääneen ja jos ette ole niin miksi?

Tässä vielä kuvaa miten päivänsä voi aloittaa, tosin suosittelen aloittamaan sen jotenkin muuten :D