sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vapaapäivän viettoa..

Tällä viikolla mulla oli vain yksi vapaapäivä ja sen käytinkin viisaasti, omasta mielestäni ainakin. :D Kävin meinaan Tampereella pt-tunnilla. Varasin junaliput jo ajoissa ja sain tosi halvalla. Jos pendoliinolla pääsee Tikkurila-Tampere hintaan vajaa 9€ niin ei voi olla matkustaminen enää hinnasta kiinni. Niinpä siis ostin matkan sinne ja varasin ajan pt-tunnille. 



Tampereella on monta vaihtoehtoa FitFarmilaisia pt:tä keneltä varata aikaa ja mä valikoin tällä kertaa Annan. Sen verran vellihousu olin etten uskaltanut varata miehiltä joita välillä Jutta ja Superdieetti ohjelmassakin on näkynyt. Tosin ei Annan varmasti tarvitse hävetä ollenkaan miesten rinnalla, päinvastoin oli varmasti vieläkin "kamalampi" kuin miehet. Terkut vaan Annalle jos tätä luet. :D Olin päättänyt, että teemme selkää koska jalat olin treenannut edellisenä päivänä. Ja selkää sitten tosiaan vännettiin joka hiton laitteella niin että välillä jo tipahdin polvilleni. Maastavetoja tehtiin ja Anna laittoi painoksi 50kg, helppoa ajattelin. Meni hyvin ja lisäs 20 eli yht. 70kg ja kas kummaa, sekin nousi 5x. Oma enkka siis hupsista keikkaa tuli tehtyä. Poikani kommentoi, että alkaa oleen jo ihan hyvä mutta hän vetää 120kg joten pyri siihen. Selvä, haaste vastaanotettu mutta aikaa en sano milloin saisin nostettua mutta kahtellaan. Mikäs kiire mulla olis. :D

Salilla oli myös Jutta kuvaamassa Superdieettiin treeniohjeita. Eräs meidän FitFarmin pt-ryhmästä, Satu nimeltään, (tästä päset ihailemaan hänen saavutuksiaan) http://puoletpienemmaksi.blogspot.fi/ oli tekemässä liikkeet ja kameramies kuvasi ja Jutta luki paperista ohjeet. Minä olin samalla hetkellä tekemässä maastavetoa ja koska ei se 70kg ihan ilmaiseksi noussut niin Jutta sanoi Annalle: "Sitten et huudata sun asiakasta ihan niin paljoa vaikka äänitehosteita saakin olla." No, pudotimme kilot jälleen 50kg ja meikä pysyi hiljaa vetojen ajan. :D

Treeniä ennen sekä jälkeen kävin salin vieressä olevassa Gazozin myymälässä ja ostin itselleni uusia treenitoppeja. Ensiks ostin punaisen ja bb:n topin ja punaisen laitoin jo salilla päälle. Tykkäsin ja treenin jälkeen hain lisää kun tarjouksessa olivat. :D
Iski jälleen sellaiset Sulo Wilenit :D



Yksi toppi puuttuu kun on pesussa, mutta se oli perus musta, samanlainen kuin punainen ja vihreä (kuvanlaadussa parantamisen varaa..)

Tämän jälkeen suunnistin syömään, paikaksi oli valinnut jo etukäteen FitWokin jossa sai punnitsemalla itselleen sopivan määrän ruokaa. Odotukset oli kovat ja ehkä sen takia pettymyskin oli suuri. Mielestäni ei maistunut juuri miltään vaikka kastikkeena oli chili. Kovin tulista en uskaltanut ottaa koska mahani on ollut niin kovilla viime aikoina. Ruoka maistui mielestäni rasvaiselta (kun itse käyttää vähän rasvaa maistuu se nopeasti liialta jos sitä ruoassa on) sekä raaálta riisiltä joka taas johtui täysjyväriisistä. Mutta kannattaa jokaisen kokeilla kuitenkin, itsekkin menen uudestaan kunhan Tampereelle taas joskus menen, silloin otan jotain aivan muuta. :D



Ruoan jälkeen tein jotain sellaista mitä ei olisi missään nimessä pitänyt tehdä, mutta tein kuitenkin (tässä vaiheessa lukijat jotka noudattaa omaa ruokavaliota tiukasti ja katsoo pahalla silmällä heitä jotka ei sitä aina tee, niin hypätkä seuraava osio ylitse, kiitos) :D Mä meinaan tajusin roikkuvani McDonaldsin ovenkahvassa ja eipä mennyt montaa sekuntia siitä kun olin jo tiskillä tilaamassa itselleni jäätelöä kinuskikastikkeella. NAM!!! Mä en ole syönyt sitä puoleen vuoteen ja se on yks mun herkuista joita joskus kaipaan. Toinen onkin cookieskeksit. No, mä söin sen jäätelöni vähän häpeillen ja ympärilleni katsoen, aivan kuin peläten että Valkku-Kaisa tulisi nurkan takaa heristelemään sormea: "Soosoo Aikku, mitä sä nyt teet??? Häpeä vähän!!" Ja mä olisin siinä vaiheessa hävennyt niin, että olisin varmaan vajonnut pöydän alle. :D

Mulla kun on kumma tapa, että kun olen jossain reissussa (vaikka siis vain Tampereella) niin kummasti koen saavani heittäytyä syömään mitä mun tekee mieli. Olin mä sitten dieetillä tai en mutta reissussa mukamas saan syödä. Onneks mä reissaan niin vähän, muuten voisin olla pulassa. :D

Mahani on nyt ollut kumman hyvällä mallilla. Kävin keskiviikkona lekurissa, lekurina oli nuori virolainen tyttö joka naputteli koneelle jotain, painoi vatsaani ja sanoi: "En voi tietää mikä sua vaivaa." No just kuule, kun en mäkään voi, ollaan sit molemmat yhtä tyhmiä tän asian kanssa. Laittoi ultraan ja verikokeisiin. Ja koska nykyään pitää kaikki tietää itse ja osata itse niin olen myös ihan itse diagnisoinut vaivani ja kohta sen jo leikannutkin (no ihan siihen en ole vielä uskaltautunut). Mulla on meinaan sappikohtauksia, se on jämpti niin!! Vaikka sappeni on leikattu melkein 20v sitten (rauhaa hänen muistolleen) niin se pirulainen vaan alkaa vaivata edelleen. Törkeää sanon mä!! Kun tämä nuori heitukka paineli vatsaani niin juurikin oikea kylki niin jäätävän kipeä, viittaa sappeen. Haimatulehdusta ei kuulemma ole joka olisikin kovin suotavaa olla olematta koska en edes juo alkomahoolia kuin ehkä kerran vuodessa. Tän vuoden optio käytetty tammikuussa kun juhlimme valmistumisiani. Viime vuonna en ottanut mitän. En kerjää tällä kruunua päähäni, olen oman osani varmasti käyttänyt vaikka ei se mulle ongelma ole koskaan ollutkaan. :D

Mutta ne mahavaivat siis... Labrassa kävin perjantaina ja jos maksa-arvot koholla niin viittaa taas siihen sappeen. Ja eihän tästä ole kuin hetki kun kävin siellä työterveyshoitajalla joka otatti kokeita ja ihmetteli kun maksa-arvo oli hiukan koholla. Joten sanokaa mun sanoneen, mulla on alkanut taas sappi vaivaamaan. Ei mulle tullut tämä edes mieleen ensin ennenkuin luin, että tämä ihan normaalia vaikka se on poistettu. Vähän sapettaa :D

Nyt kun en ole syönyt enää rahkaa niin on pitänyt muuttaa iltapalaa ja se on ollut tälläinen. 




Huomaa jälleen pienempi lautanen jotta tulisi fiilis annoksen olevan suurempi kuin onkaan. Ja tän jälkeen on aamulla kamala nälkä. Ei pidä nälkää kuten rahka. :-/ Ja jos ette saa selvää niin kerron siinä olevan munakasta joka ei tyypillisen munakkaan näköinen. Jostain syystä en saa tavallisen näköistä munakasta suusta alas mutta tälläisen rikotun saan. Mikä mua vaivaa??

Ensi viikon olen koulutuksessa. Aiheena mm.  "Syvennämme osaamista aggression ja väkivaltaisen käyttäytymisen ennaltaehkäisemisessä ja väkivaltaisen käytöksen minimoimisessa."
Lyhyesti sanottuna, kuinka laitat potilaan nippuun. :D

Kivaa vaihtelua töihin, saan herätä melkein tuntia myöhemmin ja tästä syystä mennessäni aamulenkille herään normi aikaani kuin olisin töihiin menossa. Ensi viikolla teen aamulenkkejä kolme ja jokaisen aamulla. Nyt on välillä aerobiset tullut tehtyä iltaisin koska joutuu heräämään klo 4,15 jos meinaa työpäivänä aamulenkkeillä.
Saleja pitää tehdä se normi 4x.

Tänään ja eilen kävinkin heti töiden jälkeen töissä salilla ja olipas kiva tulla kotiin kun homma oli jo tehty. Illan voi mukavasti notkua koneella tai vaikka sohvalla, ihan miten vaan mutta salille ei enää tarvi mennä. Kätsyä sanon minä :D

Mutta nyt sinne sohvalle, tässä tulikin jo notkuttua. :D







6 kommenttia:

  1. Mitämitä Tiksi - Tre, ollaanko samoilla kulmilla täällä etelässä?

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava mave-enkka, hyvä Aikku! Treenivaatekauppaan munkin tekis mieli kun noita sun uusia toppeja katselee, mut uudet juoksulenkkarit menee kyllä ostoslistan ekaksi.
    -Hilde-

    VastaaPoista
  3. Ihanaa Hilde, että olet linjoilla, pelkäsin sun jo kadonneen :D

    Juoksukengät pitäisi minunkin saada, entisistä tulee TAAS varpaat pihalle. Ei ole jalka kasvanut vaan tulee reikä aina siihen päälle. Sitten saa parsia kuin villasukkaa :D

    VastaaPoista
  4. Voi kuule, mä seuraan sua blogisi kautta tosi tiiviisti... elän hengessä mukana kaikki onnistumiset ja nauraa hihittelen itsekseni sun kommelluksille. Mutta melkein väänsi munkin vatsaa, kun luin sun karmeasta vatsakivusta! Hui, ihan kamalaa, toivottavasti syy kipuun löytyy.
    -Hilde-

    VastaaPoista
  5. Hih, mulla on oma stalkkeri. :D
    Mahakivut hellittäneet, mutta syy ei taida selvitä. Ultrassa kaikki hyvin, labra-arvot ok. Olen mysteeri :D

    VastaaPoista