tiistai 31. joulukuuta 2013

Tämän vuoden saldo

Näin vuoden viimeisenä päivänä kai kuuluu ynnätä yhteen mitä tämä vuosi toi tullessaan, joten kai minäkin sitten niin teen. :)

Viime vuonna samaan aikaan päätin kuten joka vuosi olin päättänyt, olen paremmassa kunnossa vuoden päästä. Tämä lupaus ei vaan tupannut koskaan toteutumaan, mutta nyt ehkä sanoin sen jotenkin päättäväisemmin tai jotain koska nyt oikeasti jotain myös tapahtu. 

Tammikuussa aloitin FitFarmin superdieetin ja samalla alkoi aamuaerobiset ja omien eväiden teko (koululla olisin saanut ilmaisen ruoan, mutta minä tyttö söin omia vihreitä vihanneksia) :)
Salillahan olin käynyt vuosia, mutta nyt treenit olikin ihan erilaisia. 
Tuloksia tuli ja mieli oli mahtava. Kiloja lähti "vain" 3,3kg mutta ympärysmitta pieneni huomattavasti. 

Perustimme SD:n porukan kanssa oman FB ryhmän jossa jaoimme ajatuksia ja fiiliksiä. Tästä porukasta reilu 10 lähti mukaan BodyCampin Ladypower haasteeseen (minä mukaanlukien).
Saimme jatkuvasti päivittyvät treeni- ja ruokaohjeet. Ohjeissa ei mitään vikaa, saliohjelmat olivat tosi hyviä mutta jokin siinä mätti itselläni. Oliko jonkinlaista väsymystä vai mitä, mutta en pysynyt ohjeissa eikä tietenkään tuloksiaan voinut tulla. Korostan kuitenkin, ettei tämä ollut mitenkään BodyCampin vika vaan syy löyty hänestä joka näkyi peilistäni kun sinne katsoin. ;)

Voisiko sanoa, että tästä se idea sitten lähti. Mietin, pähkäilin ja laskeskelin onko mahdollista lähteä mukaan FitFarmin pt-valmennukseen. Päätin sitten kerrankin olla itsekäs ja ajatella itseäni, kukas muukaan minua ajattelisi :) Niinpä aloitin syyskuussa valmennuksen ja näillä näkymin meinaan myös jatkaa matkaani heidän kanssaan ainakin seuraavan vuoden. :)

Tänä vuonna treenejä tuli 275 kertaa joista kuntosalia 112 kertaa ja kävelyä 90 ja crossausta 26 kertaa. Muut oli sitten jotain muuta.
Joka vuosi olen päättänyt, että vähintään 200 krt pitää tulla ja kerraksi lasken vähintään 40min liikunnan tai sellaista jossa syke nousee. Normaaleja koiran ulkoituksia en laske ellemme ole kunnolla kävelleet, ei pelkästään hihnan perässä kävelyä. :)

Saavutukseksi pitää tietty myös laskea valmistumiseni lähihoitajaksi. Sain mielenkiintoisen työpaikan jossa tulen varmasti paljon oppimaan ja viihtymään. 

Nuorimmaiseni muutti pois kotoa joten nyt olemme jo miehen ja koiruuden kanssa kolmistaan. Ihan näinä päivinä miehestäni tulee myös Vaari joten kohta joutuu menemään Vaarin viereen nukkumaan (ja me ollaan niiiiin nuoria vielä) ;)

Kaikenkaikkiaan tämä on ollut mahtava vuosi, voin hyvällä mielellä sanoa olevani onnellinen ihminen. Ja se onnellisuus on sitä, että saa mennä salille ja tehdä kunnon treenin. Ja niin minä meinaan tehdä näin viimeisenä päivänä tätä vuotta, ensi vuoden aloitan aamuisella lenkillä. :)

Oikein hyvää Uutta Vuotta teille kaikille, olkaa onnellisia <3





Arvatkaas mitä tää on? No, voin kertoa ettei mieheni päivät vielä päättyneet vaan tiputin TexasPeten lattialle :/  On meinaan ärsyttävää kauhessa nälässä, ruoan ollessa pannulla maustamista vailla valmiina, alkaa siivomaan lattiaa. Teki mieli jättää siihen kunnes olisin syönyt. En uskaltanut kun en tiennyt milloin isäntä palaa kotiin ;)


2 kommenttia:

  1. En tiedä mikä on TexasPete, mutta toivottavasti ei ollut mitään elävää. Kaukainen Ameriikan serkku tm...

    Oikein hyvää uutta vuotta! Jatketaan kovaa duunia :)
    Ensi vuonna ollaan vähintäänkin yhtä onnellisia, ellei onnellisempia!

    Onnea vaareutumiselle.

    VastaaPoista
  2. Liisa, ei ollut Amerikan serkku ei :) Mutta sun pitää ehdottomasti maistaa TexasPeteä, on tulista kastiketta jota pitää laittaa JOKA ruokaan ja sopii meille "vammaisruokailijoille" ;)

    Kerronkin samalla hauskan jutun mitä sattui Peten hajotessa lattialle (mä olen siis nauranut tälle monta päivää, teitä ei ehkä naurata yhtään..)
    No, Peten tippuessa lattialle sitä oli sitten lattialla, seinillä ja mun vaatteissa. Riisuin toisen sukan pois, huuhtelin ja laitoin hanan päälle kuivumaan tarkoituksena viedä se HETI pois kun olen sotkun siivonnut. Siivosin, aloin syömään ja isäntä tuli kotiin. Kysyi onko meiltä tiskirätit loppuneet? Hiukan ihmeissäni vastasin, että ei, vastahan otin uuden pakkauksesta. Siihen isäntä: "Ajattelin vaan, kun olet sukkaasi käyttänyt." Mä repesin :D

    VastaaPoista