Nordic Fitness Expo kisat käyty katsomassa

Viime viikonloppu oli suuri viikonloppu heille jotka harrastavat Fitnessiä enemmänkin. Ja myös heille (eli meille) jotka haluavat katsoa miten toiset sitä harrastaa ihan oikein enemmänkin tosissaan eli kilpailevat kanssa treenaajamme. :-)

Oli siis Nordic Fitness Expo kisat Lahdessa. Siellä miteltiin mitaleista kansainväliselläkin tasolla. Lauantaina oli vuorossa miesten koitokset (en edes yritä alkaa selittämään mitä kaikkea siellä olisi ollut tarjolla katsottavaksi, mutta jos ne kiinnostaa niin käykää katselemassa kuvia ja tuloksia täältä). Bodylehti

Me olimme sunnuntaina katsomassa naisten kisaamista. Ja olihan siinä katselemista, niin hyvässä kuin pahassa. Hyvässä tarkoitan sitä kuinka mahtavaan kuntoon he ovat itsensä saaneet ja pahalla enemmänkin sitä, millaisia rintoja toiset itselleen ovatkaan laittaneet. Mun silmääni ei näytä juurikaan kovin kauniilta jos naisen rinnat ovat niin suuret että maan vetovoima meinaa kaataa sinut naamallesi. Ei oikein iske minuun, ei mutta se onkin vaan minun mielipiteeni ja sellaisena meinaan sen pitääkin. :-)

Aloitetaan tää kertomus alusta eli olipa kerran pikku tyttö nimeltään Aikku.. Ei ei ei, ei tästä kohtaa.. Olipa kerran Aatami ja Eeva.. No eieieieieiei todellakaan näin alusta..
No olipa lauantai ennen kyseistä sunnuntaita jolloin kisoihin olimme menossa. Joo, tää on hyvä kohta, tästä aloitetaan!! :-)

Lauantaina ystäväni tuli meille yöksi jotta olemme sitten aamusta aikaisin valmiina lähtöön. Tietenkin kun saa kerrankin jonkun meille kylään niin sitten käy niin ettei malta mennä nukkumaan, ei sitten millään. Yönkin nukut vähän huonosti kun jänskättää niin seuraava päivä. Onhan siellä kisaamassa entinen valmentajamme Kaisa ja muitakin tuttuja ja varsinkin paljon tuntemattomia. :-)

Aamusta heräsimme ajoissa ja kas vaan, yöllä oli ollut pakkasta. Sehän sitten tiesi auton ikkunoiden raaputusta. Mutta koska mun Ukkokulta on niiiin ihana kuin onkin, niin hänpä heräsi ja yllätys yllätys kävi raaputtamassa ikkunat ja lämmittämässä meille auton valmiiks. Mun Ukkokulta on <3
Arvasitte oikein, just tän jutun takia tää kertomus piti aloittaa tästä kohtaa. :-)

Ajelimme siis Lahteen ja siellä tapasimme myös ihqun  Ilonan. 
Yhdessä koossa sitten katselimme kisoja. :-)

Tälle lavalle kilpailijat tulivat mittelöimään paremmuudestaan. :-)

Kun kisat alkoivat niin voitte vaan uskoa kuinka me huudettiiin ja kannustettiin Kaisaa. Hän oli niin ihana!! Hän sijoittui mahtavasti toiseksi, voittaja oli edellisenä päivänä jo voittanut PM-kisat ja kaikkien tuomareiden äänillä voitti myös tämän mittelön eli naisten physiquen. 

Vasemmalla voittaja Suvi Heinonen ja oikealla toiseksi tullut entinen valmentajani Kaisa Toikko
Kuva lainattu Bodylehden sivuilta. 

Tässä myös kuvia Kaisasta. Mun mielestä hän on aivan upea ja hänet tuntevana voin sanoa, että hän on täyttä <3

Molemmat kuvat lainattu myös Bodylehden sivuilta.

Näiden karkeloiden jälkeen alkoivat ensin junioreiden body- sekä bikinifitness kisat ja sen jälkeen alkoivat naisten bodyfitness kisat joita katsoimme erittäin mielenkiinnolla. Onhan Ilonakin menossa sinne sitten tulevaisuudessa. :-)

Ilonan kanssa vertailimme erilaisia bikineiden värejä, mietimme vähän sitä silmällä pitäen mikä voisi sopia hänelle. Oli kyllä kieltämättä kiva vertailla eri värejä, miettiä mikä toimisi hänelle ja mikä taas ei. Ja naurua riitti, kaksi hömelöä kun on vauhdissa niin naurua riittää. :-)

Väliin piti tietty syödä eväitä, jollaikin ne oli valmiiks itse tehtynä ja joku toinen kävi hakemassa niitä jostain muualta. Voitte arvailla kuka teki milläkin tyylillä. :-)

Pääsimme muuten Ilonan kanssa idolini Nicole Wilkinsin kanssa samaan kuvaan. Siinä sitä on naisessa lihasta oikeassa paikassa. Itse voisin vain unelmoida sellaisesta kunnosta. :-)

Kilpailupaikalla oli myös suuret messut. Oli tarjolla vaatetta, kenkää, kisaväriä, patukkaa, kanaa, palkkareita, latureita, whatever.. Ja sielläkin pääsin tapaamaan erästä suosikkiani, meinaan Metallisydän oli paikalla jakamassa laturia (?) ja mittanauhan sai myös matkaan. Menin siihen ständille jonon jatkeeksi ja edelläni oli pari nuorta kundia. Metallisydän sanoi pojille, että saatte hänen loput näytteensä. Minä heti sanomaan, että mitäs hyvä veli touhua tälläinen on, minäkin haluan. No, itseasiassa hänellä oli vielä pari pussia jäljellä ja antoi ne mulle ja sain samalla mittanauhan johon pyysin hänen nimmarinsa. Ja sen myöskin sain. :-)

Siinä nyt lukee hänen oma nimensä sekä Metallisydän. :-)

Hän sanoi, ettei kukaan siitä saa kuitenkaan selvää. Ei haittaa, kerron kaikille kuka sen on kirjoittanut ja mittailen tällä nyt hauiksiani. :-) Tämän jälkeen löimme nyrkkiä yhteen kuten kunnon treenaajat tekevät. :-) 

Messuilta sekä kisoista sain todella paljon buustia taas omaan tekemiseeni. Ja koska varmasti kaikkia tuhansia lukijoitani kiinnostaa ne omat tulevaisuuden suunnitelmat eli kisaamaan joskus vai ei niin voin rauhoittaa mielenne, mä en ole menossa kisaamaan, en nyt enkä never ever. Annan nuorempien hoidella kilpailemiset. :-)

Valkkuni on suunnitellut kisaavansa ensi vuonna. Lupasin, että olen hän joka katsomossa kannustaa kaikkein koviten, hän joka tekee sen suurimman plakaatin/banderollin, hän joka on ensimmäisten joukossa onnittelemassa häntä ykkössijasta ja kultamitalista. Hän taas lupasi olla siinä kunnossa ettei häntä tarvitse hävetä. Tämä on siis meidän diilimme. :-)

Mutta motivaatiota tekemiseen kisat/messut todella antoivat. Tämä mielessä menin tänään yhteisiin jalkatreeneihin, oikein odotin niitä innolla. Ja ei mennyt montaa sarjaa kun epäilin jo omaa mielenterveyttäni, tämäkö muka kivaa ja tästäkö mä muka nautin???? Oikeasti treeni oli sitä tasoa, että meinasin aikuisten oikeasti alkaa itkemään, seuraavaksi alkoi naurattamaan se kipu, sitten mun teki mieli jo lyödä toista ja lopuksi oli ihan sekunnista kiinni ettei itku olisi päässyt. Sain pidäteltyä, onneks. :-) Toisille merkki kovaa tekemisestä on oksentaminen, itselleni se ei ole merkki muusta kuin typeryydestä. Jos pitää oikeasti alkaa oksentamaan treenatessa niin sitten kannattaa miettiä milloin olet syönyt viimeksi, kenties liian lähellä treenejäsi tai onko laturi (jos sellaista käytät, itse en käytä) sulle oikea. Mutta kun kipu on sitä luokkaa, että tekee mieli lyödä toista niin silloin se on mennyt perille. Mutta älä lyö kuitenkaan, voi mennä vielä välit. :-)

Tähän loppuun pari kuvaa retkeltä missä potilaiden kanssa olimme. Luonnossa se mieli lepää ja kahvi vaan maistuu niin hyvälle ulkona. Kokeilkaas vaikka. :-) 

Vielä pakko kertoa pieni kevennys tähän loppuun. Mulla kun on liitutaululla aina viikon treenit laitettuna ylös jotta sen myös teen ja kun olen sen tehnyt laitan viivan päälle. No, nyt meillä on asunto myynnissä ja kiinteistövälittäjämme on ihmeissään kuinka paljon mä liikun. Tänään hän piti esittelyn ja oli samalla jättänyt mulle terveisiä. Alkoi tosissaan  naurattamaan. Laitoinkin viestin hänelle, että oikeassa olet. Sunnuntaina siis levätään. :-)

Jaksaa, ei jaksa vai jaksaako sittenkin?

Olen tässä laittanut merkille kuinka oma jaksaminen tekemiseen heilahtelee päivästä toiseen. Välillä on päiviä jolloin paukutellaan valkun kanssa enkkoja ja seuraavalla kerralla menee melkeinpä penkin alle. Tää ketuttaa, suorastaan raivostuttaa aina välillä. :-/

Mistä se sitten johtuu? Jos tietäisin niin kertoisin, tän vastauksen sanoin valkullekin. Nukun edelleen huonosti, saattaa mennä monta yötä peräkkäin kun uni on tosi vaillinaista. Johtuuko jaksamattomuus siitä? Ehkä joskus joo johtuukin, mutta on myös niitä kertoja kun huonosti nukutun yön jälkeen rauta nöyrtyy ja minä olen se voittaja, ei se rauta. Sitten taas toisena kertana suusta pääsee pelkkiä ärräpäitä, kun ei vaan suju. Mutta olenko masentunut tän suhteen? En todellakaan, olen jo sen verran iso tyttö, että tajuan ettei aina voi onnistua. Vaikka kuinka haluaisi, vaikka kuinka haluaisi näyttää itselleen, valkulle ja kanssa treenaajille että musta on tähän, mä nostan/vedän/työnnän vaikka satoja kiloja ja kun se ei onnistu niin mitä sitten? Sitten se onnistuu ehkä seuraavalla kerralla, tai sitä seuraavalla tai joskus, mutta periksi ei anneta. Mulla tämä juttu ei jää asenteesta kiinni kuten olen jo aiemminkin sanonut ja samaa tulen sanomaan aina uudestaan ja uudestaan. :-)

Olemme tätä asiaa yhdessä miettineet ja tulimme siihen tulokseen, että hieronnan jälkeen kroppani tarvitsee selkeästi lepopäivän. Se on sama hierotaanko jalat ja sen jälkeisenä päivänä olisi selkätreeni, ei onnistu. Se ei vaan kulje. Olen tehnyt nyt kaksi kertaa saman virheen ja molemmilla kerroilla seuraava treeni oli ihan jos ei nyt ala-arvoinen suoritus niin ei se kovin suuria kehujakaan saanut. Joten tästä viisastuneena ensi kerralla (eli maanantaina) käydessäni hierojalla  jätän seuraavan päivän treenin väliin ja menen vasta keskiviikkona valkun kanssa treenaamassa jalat. :-) 

Olen kerännyt tässä kuukausien aikana kivan vararenkaan vatsani ympärille. Tai ei oikeastaan ympärille vaan ihan vaan vatsaan. Se tuntuu kasvavan hälyttävää vauhtia ja se välillä ketuttaa ihan vietävästi. Toisaalta tiedän, että se on väliaikaista, se lähtee kyllä kun sen aika on. Tammikuussahan aloitan dieetin ja just kuulin, että joulukuussa lisätään vielä vähän ruokaa ennen  dieetin aloitusta. Se ei kuulemma tarkoita pellillistä joulutorttuja (onneks koska en tod pidä niistä) vaan se tulee olemaan varmaankin hiukan lisää riisiä tai puuroa. Sitten on helpompaa aloittaa diettaamaan kun on mistä pudottaa. Ai, eikös sitä mukamas muuten ole? Oletkos sattunut huomaamaan tämän pelastusrenkaan vatsani ympärillä??

Aineenvaihdunta saa lisää buustia lisätystä ruoasta ja kun sitä sitten maltilla vähennetään niin pitäis toimia.

Tammikuussa se sitten nähdään kuin käy. :-)

Eilen viimeksi taas juttelimme asiasta. Valitin kuinka paino nousee, vastaus oli että sen kuuluukin nousta tässä vaiheessa. Mutta missä sitten mene se raja kun on noussut tarpeeksi, kerro mulle! Valkku vastas, että hän kertoo kyllä jos painoa tulee liikaa, luota häneen. Mutta mikä on se raja, mistä tiedetään että nyt se on tässä? Miehiltä ei vaan saa koskaan mitään järkevää vastausta, nytkin vastaus oli että sitten on liikaa kun sun on vaikea hengittää?!?! TÄH?? Siihen päästäkseni saisin syödä aika tavalla! No niin, eli sulla ei ole mitään hätää!! Lopetimme keskustelun tähän, miesten kanssa ei vaan voi puhua painosta!! :-)

Olen nyt käynyt pari kertaa viikossa treenaa valkun kanssa yhdessä. Näkyykö se muualla kuin lompakossa? En pääse yhdessäkään treenissä helpolla, jokaisella kerralla joudun tekemään täysiä ja vielä vähän siihen päälle. En halua päästä helpolla, haluan haasteita joka kerta ja sitä myös saan. :-) Joten vastaus kysymykseeni, kyllä se vaan näkyy muuallakin kuin lompakossani. Se näkyy painojen lisääntymisenä, lihasten kasvuna ja aina vaan parempana fiiliksenä. Se vaan on niin parasta kun voi ylittää itsensä kerta toisensa jälkeen, kokeilkaas vaikka. :-)

Esim. jalkatreeneissä suorinjaloin maastavetoa painoilla 85kg. Voitte varmaan kuvitella että se painaa aika tasan sen 85kg eli jäätävän paljon, ainakin mulle. Olkapäitä tehdessä pystypunnerrusta 25kg tangolla. Siis mitääää??? 25kg?? Yrität sä naurattaa mua? Ilmeisesti ei koska ei mua ainakaan naurattanut yhtään. Vaikka muuten mua naurattaa useinkin, me nauramme kaikkea maan ja taivaan välissä ja siis sarjojen välissä. Sitten kun taas jatketaan on fokus täysin tekemisessä, silloin mietitään ainoastaan sitä että tekniikka pysyy kasassa ja liike menee sinne minne pitääkin. 

Ja mä voin sanoa mitä haluan, toinen ei siitä suutu. Esim eilen joutu sanomaan sarjan lopussa: Mä vihaan sua!! ja se otettiin nauraen vastaan, oli kuulemma kohteliaisuus, hän tiesi että treeni mennyt perille. :-) Enhän mä tietty oikeasti häntä vihaa, mutta se hapotus lihaksissa saa sut sanomaan ihan mitä vaan! :-)

Nyt on sitten  meidän huudeille tullut rappuset. Ei ihan niin pitkät kuin olisin halunnut, eikä niitä voi juosta ihan samalla lailla kuin Jätemäen portaita koska ovat osittain niin leveä askelmaisia, mutta mä en valita! Ne on portaat, niitä voi kiivetä ja niitä pääsee alaskinpäin. Joten mä olen tyytyväinen ja meinaan kerran viikossa käydä niitä kiipeämässä. :-) 

Siskonpoikani oli luonamme yökylässä. Hain hänet matkalla töistä kotiin. Hän on niin aurinkoinen miehen alku, ettei hänen seurassaan voi olla itsekkään huonolla tuulella  (tosin en ole sitä juuri muutenkaan). Hän meni illalla kahdeksan aikoihin nukkumaan ja herättelin seuraavana aamuna puoli yhdeksän jälkeen, jotta ehdimme hiukan viettää yhteistä aikaa ennen palauttamista. Saisiko sinut tämän näköinen puuron syöjä vakuuttumaan siitä, että puurolla aloittaessa päivänsä on loppu päiväkin yhtä aurinkoa? :-) Minut ainakin saa ja siinä yksi syy miksi aamuisin puuroa syön. :-)

Eräänä aamuna olin taas käynyt sauvakävelyllä ja matkalla otin (yritin ottaa) joitakin kuvia ja eihän siitä mitään tullut. Pelkkää sumua vaan. Kotona sitten kokeilin ilman salamaa ja johan alkoi toimimaan. Tälläisen kuvan nappasin parvekkeelta. Tuntui kuin olisi ollut jossain muualla kuin kotiparvekkeella. :-)

Sellaista tänään. Huomenna mulla on ns. koontitreeni eli tarkoittaa kumtopiiriä missä on  10 erilaista liikettä. Jokaista liikettä tehdään 15x ja siirrytään seuraavan liikkeeseen kunnes kaikki käyty lävitse. Sitten on minuutin tauko ja uusi kierros, näitä tehdään 30min + alku-ja loppulämmittely.

Voin vain kuvitella kuinka hiki tulee, kenties loppuu happikin kesken kaiken. Eli jos ei musta enää kuulu niin hauskaa jatkoa kaikille. Tiedätte, että mä lähdin onnellisena!! :-)