Dieetin eteneminen ja onnistumisen iloa

Dieettiä mennyt kohta viisi viikkoa. Viisi viikkoa joista olen ensimmäisen viikon tajunut olevani dieetillä, koska nälkä oli silloin niin kauhia, että näköä haittasi. Ekan viikon jälkeen en ole asiaa juurikaan miettinyt, ei ole ollut tarvetta. Paitsi punnitus päivinä ja silloin sitä on mietitty kaiken miettimättömyyden ajankin edestä. :-)

No miltä se paino nyt sitten näyttää? Ekalla viikolla oli pudotusta -1,3kg. Seuraavalla viikolla siitä tuli +400g takaisin. Kolmannella viikolla pudotus oli -500g eli oikeasti kahden viikon saldo oli -100g. Neljännellä viikolla sitten oli tulos -300g ollen nyt -1,7kg. Vauhti ei todellakaa päätä huimaa, neljässä viikossa -1,7kg. Nyt siirrän punnituksen sunnuntaille. Jos huomenna ei ole pudotusta niin asialle tehdään jotain. Aletaan siirtelemään hiilarien paikkaa tms. 

Mulla on onnekseni Valmentaja kehen voin luottaa 100%. Itse olisin kai tehnyt muutoksia jo aikaa sitten saaden kropan vieläkin sekaisemmin kuin mitä se nyt on. On hienoa, että mukana on ihminen joka tietää mitä tehdään, miksi tehdään ja varsinkin milloin tehdään. :-)

No onko tämä -1,7kg sitten tehnyt muutoksia kroppaani? Kyllä se on, rasvaa on palanut ihan taatusti enemmän kuin vaaka antaa ymmärtää. Vaatteet mahtuvat paremmin päälle, jopa sellaiset farkut joita en ole pitänyt viime syksyn jälkeen koska eivät ole mahtuneet jalkaani. Mitoissa näkyy rasvan palaminen, muualta lähtenyt paitsi rinnan alta ja päältä. Tosin sieltä ei ole mitään mitä lähteä, muuten käyttäisin kohta teinityttöjen kanssa samoja liivejä. Sellaisia bling bling mallia jotta loistan kuin joulukuusi. :-)

Kulutusta olemme lisänneet kovennetuilla treeneillä, kuten varmaan olen ennenkin sanonut. Tällä viikolla kävin maanantaina Valkun kanssa treenaa olkapäät ja kädet. Voihan pyhä Sylvi ja pari muutakin matamia, että olikin kova jumppa. Ekana oli pystypunnerrusta 15kg:n käsipainoilla. Sitten oli heilautusviparit + viparikone + viparit eteen käsipainoilla. Nämä kaikki putkeen ja kolme sarjaa. Sitten oli viparit sivuille pidoilla niin, että toinen käsi oli aina ylhäällä toisen tehdessä töitä ja vaihto + pystypunnerrus smithissä + takaolat kuminauhalla. Näitä taas kolme sarjaa. Mun olkapäät oli niin tulessa, että pelkäsin paidan syttyvän tuleen, ihan jäätävä polte!! :-)

Ei olla ihan turhaan treenailtu olkapäitä ja käsiä? :-)

Tämän jälkeen oli vuorossa kädet ja niiden hapotus!! Oli dippikonetta + hauis tangolla + ojentajat taljassa + hauis ristitaljassa. Nämä kaikki siis putkeen ja 45s tauko ja taas alusta, yhteensä kolme sarjaa. Näiden kaikkien jälkeen kädet ei enää nousseet, ei paljon lyöty nyrkkiä yhteen. :-) 
Näin kun tekee superia, triplaa tai neljää liikettä peräkkäin ei painotkaan voi ihan kauhian suuria olla. Tai itselläni ne eivät ainakaan ole, mutta hapotus on taattua ja sitähän me haetaan ja siinä hyvin onnistutaan. :-)

Tämä kuva omalta salilta, mutta näkee kai kehitystä hiukan tulleen?

Lähtiessäni salilta huomasin hississä, että sormukseni (riisun salilla sen aina pois koska mielestäni on turvallisuusriski) oli taskussani. Kaivoin sen esille ja laitoin sormeeni, sanoen ääneen hississä olevalle herralle: "Mennääns kihloihin taas, on isäntäkin sitten kotona tyytyväinen." Hän tokaisi, että tämähän on kuin 80-luvulla ravintolassa. Siihen aikaan sormukset otettiin pois ravintolaan mennessä (miehet otti) ja hyvässä lykyssä näkyi ruskettuneen käden vasemmassa nimettömässä valkoinen rinkula. Tätä varmaan näkee kyllä nykyäänkin. Molemmat nauroimme asiaa ääneen, itse jäädessäni hissistä pois ja hänen jäädessään hissiin ja uskallanpa väittää, että hänelle jäi kohtaamisesta yhtä hyvä mieli kuin itselläni. :-)

Keskiviikkona oli tarkoitus mennä tekemään selkä/rinta/vatsa treeni, mutta väsytti koko päivän, särki päätä ja palelsi, joten kotiin tullessani menin nukkumaan peiton alle ja jätin salin väliin. Herätessä oli paljon parempi olo, en onneks tullutkaan kipeäksi. :-)

Torstaina sitten menin salille tekemään jumpan joka jäi ke tekemättä. Fiilis oli aivan loistava. Treeni kulki hyvin, sain lisäillä painoja ja teinpä lopuksi uudet enkatkin pinnavedossa. Ensin lämmittelin 60kg:lla, sitten nostin 80kg:n ja sitten aloin tekemään sarjaa, aluksi 90kg x10. Seuraavaks 100kg x10 ja lopuks uskalsin nostaa painoja vielä 110kg:n. Valkun kanssa olemme tehneet 105kg:lla, mutta nyt vedin paremmaksi 5kg:lla. Eli 110kg x 6. Fiilis oli aivan huikea, tuulettelin itsekseni ja eräs kanssatreenaaja mies huuteli salin toiselta puolelta: "Hyvä hyvä, nyt on asennetta!!" Tuntui kieltämättä tosi hyvälle, näin tässä hommassa päästään hiljalleen eteenpäin. :-) 

Vanha kuva ja väärät painot, mutta pinnavetoa tehdään tässäkin :-)

Tällä kertaa otin salin seinältä tukivyön käyttöön ja nosto oli helpompaa. Niinpä asiasta juttelin Valkun kanssa ja kehoitti ostamaan vyön. Nyt kun painot alkavat olemaan suuria (mulle suuria) niin vyön käyttö on ihan perusteltua joten sellaisen hankin seuraavaksi. :-) 

Eilen olin Valkun kanssa treenaamassa jalkoja. Taas kyykättiin, tällä kertaa vuorossa oli 62,5kg. Jaksan kyllä sen painon nostaa, mutta aina hiipii pelko, että mitä jos en pääsekkään ylös. Tämä pelko on kuulemma hyvä asia, sillä tunteella mä teen sen oman maximi suorituksen. Sillä mä pusken itseni sieltä ylös ja tekniikkakin on hyvä. Tätä tunnetta pitää siis vaalia, liian itsevarma ei saa kuitenkaan olla. Ens vkolla kun mulla on kaikki treenit itsekseni niin jätän kyykyt tekemättä. Tarvitsen kuitenkin sen perään katsojan ja varmistajan, epävarmuus nakuttaa kuitenkin takaraivossa. Ja koska tarkoitus on treenata progressiivisesti niin ens kerralla painojen pitäisi olla jo 65kg. Senkin olen joskus kyykännyt, ei siinä mitään, mutta yhteisestä sopimuksesta jätän sen ens viikolla väliin ja teen muita liikkeitä. :-)

Eilinen jalkajumppa oli jälleen ihan kamalan kauhean ihanan hirveetä.  Mä huusin, mä kirosin, mä mesosin ja taas naurettiin. Ei varmasti ole yksiäkään treenejä vedetty ettei oltais naurettu aina välissä. Tietty puhumme välillä asiaakin, mutta usein asian vierestä ja nauru raikaa. Ja senkin takia se raikaa kun joka kerta kun mua alkaa oikein sattumaan niin mua alkaa naurattamaan. Sama juttu hierojalla, mitä enemmän sattuu niin sitä enemmän naurattaa. :-)
Hassua, mutta todellista. Välillä oikein hävettää, mutta minkäs sitä itselleen voi, jos tekee mieli huutaa niin huudetaan ja jos tekee mieli nauraa niin nauretaan. Ei tää saa olla liian tiukkapipoista touhua, tehdään tosissaan mutta ei totisena, eikös vain? :-)

Saimme aika moisen kulutuksen jalkatreenissämme. Aluksi olin crossannut n.10min ja kokonais ajaksi tuli näin 1h20min. Tästä ajasta kovaa treeniä oli sellainen tunti koska aluksi juttelimme ja lämmittelin ennen kyykkyä pienemmillä painoilla. No, kokonaiskulutus oli 673kcal ja syke oli 126/164. Kulutus oli jo sitä luokkaa, että paha enää pistää paremmaksi mutta ei tarvitsekkaan. Tälläisillä treeneillä pitäis sen rasvan nahan alta palaa ja alkaa joskus lihastakin näkymään. Mä niin odotan kevättä jotta näkisin tuloksia mitä ollaan saatu aikaiseksi. :-)

Eilen kotiin mennessäni junassa istui rouva vierelleni ja hänellä oli kädessään Paksu Pepeä. Mä voisin kuolla onnellisena syödessäni Paksu Pepeä ja tukehtua siihen. Mä saatoin maistaa sen maun suussani vaikka en ole karkkia syönyt 4,5- vuoteen. Mulla meinasi alkaa kuola valumaan suusta, niin törkeän paljon sitä teki mieli. Mutta ei, en riistänyt hänen kädestään sitä, en pyytänyt edes maistiaisia. Vaikka voitte olla varmoja, että mun todella teki mieli sitä!! :-)

Löysin muuten itselleni uuden "herkun", minttusuklaakahvin. Kun tekee mieli jotain spessua niin voi juoda Muumi Mamman sufeet ja kuvitella syövänsä jotain suussa sulevaa after eightiä! :-)

Ensi viikolla saan taas munaa ja lihaa, on taas ruokapiirin aika. Koska syön aika paljon jauhelihaa ei 2,5kg kauaa riitä, jouduin jo hakemaan kaupasta lisää. Mutta ens viikolla siis taas tuoreempaa, parempaa ja rasvattomampaa jauhista tiedossa. :-)

Eipä tänne tän kummempia kuulua, treeniä ja treeniä, siitä on meikäläisen elämä tehty. Välillä ruokaa, unta ja töitä, mitäpä muuta bodari kaipaisi?? :-) Ehkä tätä mikä Riitallakin mielessä? :-)

Hanurini huutaa Hoosiannaa!!!

Käväsin eilen treenaamassa hanuriani Jartsan kanssa. Teimme neljää eri liikettä, ei sen enempää. Tunnissa olin niin poikki, että välillä makasin lattialla/laitteen alla. Hiki valui silmiini, en edes nähnyt enää mitään. Pyysinkin taluttamaan mut pukuhuoneelle. :-)

Jossain vaiheessa olin niin piipussa etten saanut sanaa suustani (tai en ainakaan niin paljoa kuten yleensä.) Sanoin, että nauti tästä tilanteesta, näitä ei usein tule (että olisin siis hiljaa). Treeni oli aivan horroria, mutta ah niin parasta!! :D

Kun toinen sanoo sulle mitä sä teet, kuinka monta toistoa sä teet ja millä painoilla sä teet niin sun ei enää tarvi miettiä mitään. Sä vaan suoritat. Ja toisen luotto sun tekemiseen on suurta, paljon suurempaa kuin omani itseäni kohtaan. Ja se just on mahtavaa, sun kykyisi tehdä luotetaan vaikka itse itseäsi epäilisitkin. Ja totta hitossa sä haluat olla sen luottamuksen arvoinen, sä haluat näyttää toiselle ja itsellesikin, että hei, MÄ pystyn tähän. Ei, en mä voi sanoin kuvitella sitä tunnetta mikä treenin jälkeen tulee. Se pitää jokaisen itse kokeilla, ei sitä toinen voi selittää!! 

Sarjojen ja toistojen välissä höpötellään ja nauretaan. Välillä tuntuu, että treenit menee nauraessa kuten viikko sitten kun teimme selkätreeniä. Mutta vaikka se onkin hauskaa niin tosissaan tehdään kuitenkin. Kuten viikko sitten kun vetelin uudet enkat, 4x5 105 kg:lla pinnavetoa. On se vaan huikeaa kun saa lisätä romua tankoon. Ja poikani sanat muistan aina: "Ei sitä rautaa saa pelätä." Sen olen minäkin nyt tajunnut, ei sitä pidä pelätä eikä kumartaa vaan sitä pitää nöyryyttää!! :D

Välillä tuntuu, että sen mahtavan hanurin saisi huomattavasti helpomminkin, kuten kuvista näkyy. Mutta jos vetäisin tuollaiset pöksyt jalkaan tuntisin itseni huijariksi, enhän olisi tehnyt muuta perseeni eteen kuin vetänyt housut jalkaani, Voisinko olla silloin ylpeä takamuksestani? No en todellakaan, mutta kun mä teen töitä ja hiton paljon teenkin, niin silloin voin olla lopputuloksesta ylpeä. Millainen sitten on lopputulos? Mistäs sitä vielä tietää kun ei meillä ole sitä kristallipalloa hallussamme. Mehän nähdään se vasta 2,5v päästä kun täytän sen 50v. ja olen elämäni kunnossa. :-)

Kuka nainen haluaisi tälläiset? Haluaisitko sinä?

Tänään mulla on ollut jalat ihan tönkkönä. Liikkeelle lähtö ollut vaikeaa, istuminen on vaikeaa, nouseminen on vaikeaa. Sillä, että eilen jäi venyttelemättä ei varmaankaan ole asian kanssa mitään tekemistä, en ainakaan usko. :D

Huomenna on hieroja, selkä onkin aivan kovana. Hiukan hierontaa ja jo taas voi lauantaina tehdä seuraavan horroritreenin Juhan kanssa. Vuorossa on varmasti hikeä, tuskaa ja ehkä pari kyyneltäkin. Mutta se on varmaa, että mukana on naurua, iloa ja hauskuutta. Mä koen olevani niin onnekas kun saan treenata näin huikeiden tyyppien kanssa. Ja heidän kanssaan mä onnistun mun tavoitteissani, ei ole muuta vaihtoehtoa. He uskovat muhun jos en aina itse uskoisikaan. <3

Tässä taas aamun naurut. Oli pakko lisätä ystävän seinälle heti aamusta, häntä dieetti kutsuu. <3 <3