Hanurini huutaa Hoosiannaa!!!

Käväsin eilen treenaamassa hanuriani Jartsan kanssa. Teimme neljää eri liikettä, ei sen enempää. Tunnissa olin niin poikki, että välillä makasin lattialla/laitteen alla. Hiki valui silmiini, en edes nähnyt enää mitään. Pyysinkin taluttamaan mut pukuhuoneelle. :-)

Jossain vaiheessa olin niin piipussa etten saanut sanaa suustani (tai en ainakaan niin paljoa kuten yleensä.) Sanoin, että nauti tästä tilanteesta, näitä ei usein tule (että olisin siis hiljaa). Treeni oli aivan horroria, mutta ah niin parasta!! :D

Kun toinen sanoo sulle mitä sä teet, kuinka monta toistoa sä teet ja millä painoilla sä teet niin sun ei enää tarvi miettiä mitään. Sä vaan suoritat. Ja toisen luotto sun tekemiseen on suurta, paljon suurempaa kuin omani itseäni kohtaan. Ja se just on mahtavaa, sun kykyisi tehdä luotetaan vaikka itse itseäsi epäilisitkin. Ja totta hitossa sä haluat olla sen luottamuksen arvoinen, sä haluat näyttää toiselle ja itsellesikin, että hei, MÄ pystyn tähän. Ei, en mä voi sanoin kuvitella sitä tunnetta mikä treenin jälkeen tulee. Se pitää jokaisen itse kokeilla, ei sitä toinen voi selittää!! 

Sarjojen ja toistojen välissä höpötellään ja nauretaan. Välillä tuntuu, että treenit menee nauraessa kuten viikko sitten kun teimme selkätreeniä. Mutta vaikka se onkin hauskaa niin tosissaan tehdään kuitenkin. Kuten viikko sitten kun vetelin uudet enkat, 4x5 105 kg:lla pinnavetoa. On se vaan huikeaa kun saa lisätä romua tankoon. Ja poikani sanat muistan aina: "Ei sitä rautaa saa pelätä." Sen olen minäkin nyt tajunnut, ei sitä pidä pelätä eikä kumartaa vaan sitä pitää nöyryyttää!! :D

Välillä tuntuu, että sen mahtavan hanurin saisi huomattavasti helpomminkin, kuten kuvista näkyy. Mutta jos vetäisin tuollaiset pöksyt jalkaan tuntisin itseni huijariksi, enhän olisi tehnyt muuta perseeni eteen kuin vetänyt housut jalkaani, Voisinko olla silloin ylpeä takamuksestani? No en todellakaan, mutta kun mä teen töitä ja hiton paljon teenkin, niin silloin voin olla lopputuloksesta ylpeä. Millainen sitten on lopputulos? Mistäs sitä vielä tietää kun ei meillä ole sitä kristallipalloa hallussamme. Mehän nähdään se vasta 2,5v päästä kun täytän sen 50v. ja olen elämäni kunnossa. :-)

Kuka nainen haluaisi tälläiset? Haluaisitko sinä?

Tänään mulla on ollut jalat ihan tönkkönä. Liikkeelle lähtö ollut vaikeaa, istuminen on vaikeaa, nouseminen on vaikeaa. Sillä, että eilen jäi venyttelemättä ei varmaankaan ole asian kanssa mitään tekemistä, en ainakaan usko. :D

Huomenna on hieroja, selkä onkin aivan kovana. Hiukan hierontaa ja jo taas voi lauantaina tehdä seuraavan horroritreenin Juhan kanssa. Vuorossa on varmasti hikeä, tuskaa ja ehkä pari kyyneltäkin. Mutta se on varmaa, että mukana on naurua, iloa ja hauskuutta. Mä koen olevani niin onnekas kun saan treenata näin huikeiden tyyppien kanssa. Ja heidän kanssaan mä onnistun mun tavoitteissani, ei ole muuta vaihtoehtoa. He uskovat muhun jos en aina itse uskoisikaan. <3

Tässä taas aamun naurut. Oli pakko lisätä ystävän seinälle heti aamusta, häntä dieetti kutsuu. <3 <3