Löysin itseni

Viime viikolla oli se päivä jolloin esikoiseni täytti 25-vuotta. Jäin väkisinkin miettimään mihin on aika mennyt ja miten itse olen muuttunut tässä ajassa. 

Esikoisen synnyttyä ja palatessamme sairaalasta kotiin muistan kuinka katselin ympäristöä kuin en olisi koskaan paikkakunnalla käynytkään vaikka todellisuudessa olin asunut siellä 16v. Tuntui, että olen kokenut uudelleen syntymisen, koin olevani aivan eri ihminen kuin aiemmin. Niinhän minä olinkin, olihan minusta tullut ÄITI. :-)

Välillä oma itseni on ollut kadoksissa ja aina sen uudelleen olen löytänyt, joka kerta parempana kuin ennen. :-)

Äitinä kokemisen riemua olen siis kokenut jo 25v. Välillä se on ollut riemua ja välillä vähemmän hohdokasta. Mutta hetkeäkään en antaisi pois, onhan minulla maailman ihanimmat lapset, kenelläpäs ei olisi. Mutta heistäkin pitää päästää irti, elämään omaa elämäänsä ja jatkaa samalla omaansa. Sanonta taitaa mennäkkin, että lapset ovat meillä vain lainassa. Näinhän se on ja hyvä niin. :-)

Elämä tuo mukanaan myös kaikenlaisia asioita joille et itse välttämättä voi mitään. Tulee erilaisia ihmissuhteita, kaikkien kanssa ei synkkaa toivotulla tavalla vaikka kuinka haluaisi. Molemmat haluavat elämältään erilaisia asioita, he/hän ehkä haluaa(vat) elää elämäänsä toisella tavalla kuin sinä itse. Jossain vaiheessa on parempi päästää irti ja myöntää itselleen, että tätä hommaa mä en voi muuttaa. Mä en voi muuttaa toista ihmistä omaan makuuni sopivaksi ellei toinen itse halua muutosta. Silloin täytyy ymmärtää irrottaa ja lähteä etsimään omia polkuja, sellaisia jota tuovat onnellisuutta elämääsi.

Loppujen lopuksi kaikki on omasta asenteesta kiinni. Miten sä ihmisenä suhtaudut asioihin. Otatko kaiken vastaan naama mutrulla, ajatuksena että kaikki on sua vastaan, elämä potkii päähän ja elämä on perseestä. Vai elätkö elämääsi hymy huulilla, nauttien siitä ja odottaen mitä kivaa yllätystä se toisi tullessaan. Koska sehän tuo kaikkea mukavaa, kun vaan asennoidut elämään niin. Jokaisen oma valinta, miten haluaa elämänsä elää, tietenkin. Minä en ole kukaan ketään neuvomaan miten elämäänsä elää, mutta itse tiedän miten minä sitä haluan elää ja se tapa on juts tämä miten sen teen. :-)

Olen huomannut, että olen ihminen joka haluaa uudistua tietyn väliajoin, laittaa elämäänsä vähän mullin mallin. Ennen kuin täytin 30v niin sain aikas kovan kolmenkympinkriisin kehiteltyä itselleni. Podin sitä kolme vuotta, mietin mitä haluan elämältäni, olenko saanut sen mitä haluan, olenko se mikä haluan olla jne jne. Aika oli tosi raskasta, olin aivan hukassa itseni kanssa . Tiesin, että elämä mitä silloin elin ei ollut sitä mitä halusin ja tein omat ratkaisuni. Olenko katunut sitä? Ei, en ole vaikka jälkikäteen ajatellen asiat olisi voinut tehdä toisinkin. Mutta jälkiviisaus ei asioita enää miksikään muuta joten en ala edes miettimään asiaa sen enempää. :-)

Tullessani lähemmäs 40v ikää iski jälleen uudistumisen halu. Olin miettinyt asuinpaikan vaihtamista vuosia ja sitten kerran vaan repäsimme ja muutimme paikkakunnalle jossa emme tunteneet kuin pomoni emmekä olleet täällä ennen edes käyneet. Oli vaan kova tarve saada lähteä ja hyvä niin koska neljä päivää siitä kun tänne muutimme tapasin nykyisen avomieheni. <3 

Nyt ollaan taas samassa tilanteessa, alkaa 50v painaa päälle. :-) Ja uudistua pitäisi. Nyt en halua erota enkä edes muuttaa kovin kauas, sellaiset parikymmentä kilometriä vaan. Haluan Helsinkiin, lähemmäs työpaikkaa. Haluan myös uuden asunnon olevan lähellä luontoa, hyviä ulkoilumaastoja vähintään. Nyt olen sellaisen ehkä löytänyt ja seuraavaksi pitää mennä asuntoa katsomaan ja sitten vasta tehdä seuraavia siirtoja jos on tarvetta sellaisille. Uskon kohtaloon, jos asunto on meitä varten niin sen saamme, jos ei niin meitä varten on jotain paljon parempaa tiedossa. :-)

Olin viime viikolla jälleen ulkotreeneissä. Nyt oli eri vetäjä ja voihan vihveli, että oli meinaan hyvät treenit. Tiesipä taas tehneensä jotain sen session jälkeen. :-)

Aluksi lämmittelynä oli pientä hölkkää (hölkkäsimme lähimpään puskaan puskapissille). :-) Sitten aloimme hieman "lämmittelemään". Hyvinkin nopeasti huomasimme, että meillä ja vetäjällämme oli aivan eri käsitys pienestä alkulämmittelystä. Teimme askelkävelyä erilaisilla variaatioilla varmaan tuhat kertaa satatuhatta!! Perseeni huusi apua, hyvä ettei tarvittu palokuntaa paikalle kun poltteli niin. :-)

Puoli tuntia tätä ja menimme portaisiin. Juoksimme niitä ekaksi askel kerrallaan minuutin ja kaksi minuuttia rennosti alas mennen. Toinen kierros oli kaksi askelmaa kerrallaan, sama minuutti ja kaksi alas/jäähdyttelyä. Näitä teimme yhteensä kuusi kierrosta ja kuolema kolkutti ovella. Lopuksi meidän piti kävellä portaat ylös saakka, mutta en tiedä ymmärsimmekö me treenaajat jotain väärin vai oliko vetäjä siinä vaiheessa jo niin endorfiineissä ettei enää muistanut mitä oli ohjeistanut koska me emme todellakaan kävelleet niitä portaita ylös vaan ensin askel kerrallaan loikkien, sitten kaks askelta kerrallaan, sitten kyykäten sivuittain ja lopuksi kirillä juosten. Hengästyttikö lukea? Voitko edes kuvitella missä sydämeni hakkasi kaiken tämän jälkeen? Se kävi vetäsemässä happea suun kautta, melkein tunsin sen huulteni välissä. :-)

Ylhäällä rääkki vaan jatkui. Teimme lihaskuntoa ojentajille eli punnerrusta penkkiä vasten tai dippipunnerrusta penkkiä vasten. Ite valitsin penkkiä vasten punnerruksen. Sitten oli vatsoja penkin päällä jalat nostaen ilmaan ja lopuks jännehyppyjä. Näitä piti olla kaksi kierrosta, mutta vetäjä raukka ei osannut laskea kahteen vaan teimme niitä kolme kierrosta. Sitten lopuksi oli vuorossa pieni bonus, yllärripylläri jonka lupasimme vielä jaksaa tehdä. Siinä vaiheessa pää oli jo niin sumussa, että ei enää tiennyt mitä sano vaan lupaus tekemisestä pääsi suustani. Teimme siis vielä askelkyykkyjä parikymmentä, saksihyppyjä jonkin verran ja normi kyykkyjä ehkä parikymmentä. Ei voi tietää mutta sen voin sanoa, että tuskaa alkoi siinä vaiheessa olemaan. Olimmehan vetäneet kovaa jo reilu tunnin. Mutta oli meillä hauskaakin, me naurettiin ja vitsailtiin ja jokainen meistä oli samaa mieltä, tätä me halutaan lisää mutta ei just nyt enää kiitos!! :-)

Jaksoimme kaikki vielä hymyillä lopuksi, olimme me niin ylpeitä itsestämme ja toisistamme!! :-)

Olen käynyt myös treenaamassa salilla ihan normaalisti. Mä niin tykkään mun uudesta ohjelmasta. Hapotus on jotain ihan sietämätöntä ja ah niin ihanaa. :-)

Maanantaina teimme valkun kanssa yhdessä jälleen selkä/rintatreenin. Aluksi oli vinopenkkipunnerrusta ja painoksi tuli 37,5kg. En muistanut yhtään mitä olen joskus aiemmin vinopenkillä punnertanut, mutta muistelin ettei se ainakaan tuollaisia lukemia ollut. Valkku sanoi, että 6x on noustava tai kotiin ei ole menemistä. Niin kauan sitä haetaan, että se sieltä tulee. Kysyin millainen päivä sulla tänään olikaan, paljonkin ohjauksia meinaan tässä saattaa nyt hiukan kestää. :-)

Eipä kestänyt vaan se nousi sen 6x ja tiesin pääseväni kotiin saman päivän aikana. :-) Katsoinpa muuten kotona mikä ollut aiempi painoni vinopenkissä ja se on ollut 30kg eli 7,5kg lisää. Ei hullummin, vai mitä? :-)

Viikonloppu tulee olemaan jännä, rakas pikkusiskoni menee naimisiin. Huomenna menen treenaan valkun kanssa ja samalla reissulla otan siskonpojan meille yökylään. Menemme sitten lauantaina yhdessä kirkkoon. Mua jännittää varmasti enemmän kuin ketään muuta. :-) Mikä mua sitten jännittää? Kun joudun olemaan mekko päällä koko päivän/illan. Minä ja mekko/hame, me emme ole ystäviä ja ahdistaa koko ajatus. Pakko kai se on mekon kanssa tehdä sinunkaupat ennen kirkkoon menoa, muuten illasta tulee tooooodella pitkä. :-)

Olemme hotellissa yötä, olisikohan siellä salia missä aamulla käydä? :-) Aamupalalla pitää ainakin päästä vai tulisiko kotiin ja keittäis kotona puuronsa jotta saa tutun herneprodemarjasössön puuronsa päälle? Ehkäpä ei kuitenkaan vaan nautin valmiiksi katetusta pöydästä, nam!!

Tää on muuten ollut lomaviikkoni. Olen treenannut ja tehnyt kolme tyhjän vatsan aerobista ja katsonut yleisurheilun MM-kisoja. Ihaaana tapa viettää lomaansa, paras tapa just mulle. :-)

Suunnitelmia, mietteitä, ajatuksia

Kesä ohi tai siis jos vähänkään tarkemmin ajattelee niin sitä kesää ei sitten koskaan tullutkaan. Masennuimmeko tästä? Emme todellakaan tai en minä ainakaan. En voi tietenkään toisten puolesta puhua, mutta itselleni tämä ei ollut henki ja elämä kysymys, todellakaan!! Sitä paitsi en edes ole kesäihminen vaan rakastan syksyä. Syksyn kuulaita aamuja ja aamulenkkejä, siitä on ihmisen paras aika tehty. :-)

Tässä aurinko mitä kesällä näki. :-)

Ylipäätään yritän olla miettimättä/murehtimatta asioita joille en itse pysty mitään tekemään. Kuten esim. säätilalle. Miksi kuluttaisin energiaani sen voivottelemiseen, että nyt sataa tai on satamatta tai paistaa aurinko tai on paistamatta. Sää on asia jolle me kuolevaiset emme mitään voi ja siksi silkkaa ajan hukkaan sitä märehtiä. Ja säässä on se parasta, että se on samanlainen kaikille, olit sitten köyhä tai rikas. Tietty jos satut olemaan rikkaampi niin voit lähteä jonnekkin jossa se mahdollisesti olisi parempi, mutta koska itse en säästä välitä ei sitä karkuunkaan tarvitse lähteä. :-)

Kukas muistaa tämän säätiedottajan?? :-)

Millaisia suunnitelmia mulla on? Voiko suunnitelmaksi sanoa sitä, että lupaan pysyä ruokavaliossani ja tehdä treeneissä parhaani, päästämättä itseäni liian helpolla? Jos voi niin siinä oli plan 1. Seuraava on se, että olen suunnitellut aloittavani dieetin tammikuussa. Miks just silloin, miksei aiemmin, myöhemmin ja miks ylipäätään sellaista tarvitsee pitää??

Miksi dieetille? Koska kroppa kuulemma ei ikuisuuksia ota vastaan plussa kaloreita ja hyödynnä niitä lihasten kasvatukseen. Jossain vaiheessa se alkaa toimimaan itseään vastaan ja sitten aletaan keräämään rasvaa. Kuka sitä haluaa? En minä ja tuskin sinäkään!? 

Miksi juuri tammikuussa? Ennakoinko jo nyt sitä, että joulu tulee porsasteltua kuten laulussakin sanotaan? Porsaita äidin oomme kaikki. :-) Ei, ajatuksena ei ole porsastella vaikka varmasti valkku antaa luvan jouluna syödä, jopa pakottaa sen tekemään!! :-) Se ei siis ole syynä ajankohdan valintaan vaan se, että ystäväni aloittaa silloin dieetin ja olen luvannut aloittaa hänen kanssaan myötätuntodieetin. Ja se sopii hyvin omaan aikatauluun niin siitä tuli plan 2. :-)

Plan 3 on se, että nyt on varattu syksy täyteen valkun kanssa yhteisiä treenejä. Miltei jokaiselle viikolle niitä tulee kahdet, joissakin on pakottavasta syystä yksi tai ei ollenkaan. On siis joinakin viikkoina tultava toimeen joko omillaan tai treenattava jonkun toisen pt:n kanssa. Katsotaan kuin käy, vähän itseäkin jännittää. :-)

Keväällä suunnittelin rullaluistelevani tänä kesänä paljon ja kovaa. Teinkö näin? No en todellakaan!! Miksi en koska se oli suunnitelmani?? Koska a) satoi sitä vettä (mille en siis mitään voinut) ja b) nivuseni oli poissa pelistä lähes koko kesän (niin minkä kesän??). Koska niitä särki ja jalkatreenit oli muutenkin vähän kuin satujumppaa (vain sen tyllirimpsuinen trikoojumppapuku puuttui päältäni) niin en nähnyt mitään syytä rasittaa niitä vielä lisää rullaluistelemalla. Otin tässä tapauksessa sen kuuluisan maalaisjärjen käteeni ja jätin rullailut muiden huoleksi. Samasta syystä en myöskään ole juurikaan koskenut kickbikeen, siinäkin kun nivuset joutuu yllättävän kovalle työskentelylle. :-)

Suunnitelmia on siis hyvä tehdä, mutta aina niissä ei vaan voi pysyä. Eri asia mielestäni on tehdä suunnitelmia siten, että tietää jo niitä miettiessään ettei nämä tule toteutumaan. Miksi sitten niitä edes miettiä jos on laittanut jo valmiiksi henkiset henkselit asian ylitse? Jätetään mielummin sellaiset planit pois ja tehdään vaan sellaisia mitkä on aikomuksena toteuttaa. Eiks niin?? :-)

Mummollakin on selkeät suunnitelmat. :-)

Kävin muuten Intersportissa koska siellä sai kaikesta,  myös alennetuista tuotteista -20%. Löysin sieltä muutaman topin jota sovittelin. Katsoin sovituskopissa itseäni peilistä selkäpuolelta ja ilokseni huomasin, että selkäni on oikeasti kehittynyt ja leventynyt. Ainakin itsestäni tuntuu ettei omasta selästä saa käsitystä kun ei pää käänny kuin pöllöllä. Vaikka se olisikin kyllä todella kätevää kun kääntyisi. Miettikääs kuinka helpolla äiditkin pääsisivät kun samalla kun kuorisivat perunoita voisivat katsoa mitä ne pikku piltit tekevät selän takana kun ovat vaarallisen hiljaisia. :-)

Ja enää ei tarvisi kysellä puolisolta, että onko sinne selkään tullut mitään muutosta koska hän valehtelee kuitenkin kuten meillä. Ei ole tapahtunut mitään on vakio vastaus. Tästä lähtien en joko enää usko häntä tai lopetan kyselyn. En ole vielä päättänyt kummin teen. :-)

Töissä tuli puhetta ruoasta ja ruokavaliosta. Oma ruokavalioni onkin aihe joka jaksaa aina ihmetyttää kaikkialla ja jokaista. Ruokavalioni on siis maidoton ja gluteeniton ja terveellinen ja hyvä ja maukas ja ja ja... :-)
Työkaverini kysyi onko mitään sellaista ruokaa jota olen jäänyt kaipaamaan. Yritin miettiä mikä olisi sellainen ruoka jota kaipaisin ja en tosiaan keksinyt yhtä ainoaa. Puolukkarahka oli suosikki iltapalani vuosia, mutta en todellakaan kaipaa sitäkään millään lailla koska muistan kuinka kipeäksi rahkasta tulen. :-/

En kaipaa myöskään pullaa vaikka korvapuusti namia onkin. :-)

Olen ihminen joka voisi syödä samaa ruokaa viikosta toiseen. Mua ei yhtään haittaa syödä riisiä lounaalla ja päivällisellä. Riisijauhelihasotkuun en kyllästy varmaan koskaan. En ole mikään kulinaristi, ruoka ei ole mulle THE juttu vaan syön koska on nälkä ja niin pitää tehdä pysyäkseen hengissä. 
Pidän toki maukkaasta ruoasta, riisijauhelihasotkustakin saa maukasta jos haluaa. :-)

Jos jostain syystä joutuisin luopumaan kaurapuurosta tai salaatista (jossa on aina mahdollisimman paljon erilaisia tuoreita kasviksia) niin silloin voisi kirpaista. Mutta muuten en koe jääväni mistään paitsi vaikka en voikaan syödä esim lasagnea, pizzaa tms. Yksinkertainen ihminen tulee yksinkertaisista asioista onnelliseksi, kuten juurikin kaurapuurostaan ja riisijauhelihasotkustaan salaatin kera. :-)

Koirammekin sai uuden ruokavalion kun nuori herra oli luonamme yökylässä. Tosin koira on pitänyt saman painon koko aikuusikänsä vaikka hänellä on aina ruoka esillä, niin tästä olen päätellyt ettei hän kaipaa vaihtelua ruokaansa. Nuori herra oli toista mieltä ja hänellä oli hauskaa kun koiran ruokanappulat niin mukavasti ropisi kupissa. Niitä oli kivaa kokeilla, maistella, kaataa lattialle ja kerätä takaisin ja vielä lisätä omat mausteensa. Koira söi hyvin nopeaan ruokakupin tyhjäksi kun sai siihen tilaisuuden. Tiedä vaikka mini-ihminen olisi vielä syönyt hänen eväänsä. :-)

Huomenna on vapaapäivä. Voisiko sitä paremmin viettää kun menemällä yhdessä treenaamaan? Mielestäni ei, mutta mä olenkin ehkä hiukan rajoittunut. :-) Ja sen jälkeen pääsen hierojalla hierotuttamaan jalat. Ah, se vasta tulee tekemään kipeää ja sitä kipua en odota, toisin kun treenin jälkeistä. Keskiviikkona sitten vuorossa kulmien ja ripsien värjäystä ja treeniä salilla sekä ulkona. Aikas mukavat vapaapäivät, ainakin omasta mielestä. Miltä ne teidän mielestä kuulostaa? Tekisittekö jotain toisin ja jos tekisitte niin mitä? Kertokaa, kiinnostaa. :-)

Nautitaan vielä tästä kesän lopusta. Onhan mullakin sentään lomaa vielä ensi viikko. Annetaan syksyn tulla vasta sen jälkeen, eiköstä vaan?