lauantai 13. helmikuuta 2016

Kuudes vko ja dieetin muutokset

Taas on aika päivittää dieetin kuulumiset. No, mitäs sille sitten kuuluu? Kiitos kysymästä, ei sitten yhtään mitään ainakaan jos mietitään pelkästään painonpudotuksen suhteen. Meinaan viime vkon pudotus oli täysin pyöreä 0 eli ei tipahtanut grammaakaan. Toisaalta, koska me ollaan positiivisia niin ajatellaan niin ettei myöskään lähtenyt se saakelin kallis 100g lihaskaan. Joo, ajatellaan positiivisesti, ainakin toistaiseksi vielä. :-)




Pistin tietty Valkulle viestiä, miten edetään? Ohjeistus oli, että nyt tiputetaan hiukan hiilareita. Yhdeltä aterialta sali päivänä lähti sitten hiilarit. Noin pieni muutos ja kroppa protestoi välittömästi. Luuli tietty raukka, että nälänhätä yllättää, ruokaa ei tulekkaan enää samaa tahtia. Meni muutama päivä ja siihen tottui. 

Toinen muutos mikä tehtiin oli burnereiden ja kahvipapu-uutekapseleiden mukaan tulo. Burnerit pistää hien virtaamaan ja rasvan palamaan. Näitä otetaan ennen aerobista treeniä ja sykkeenkohotus treeniä. Noita kahvipapu hässäkkää sitten taas aamuisin ja ennen normi treeniä. Mutta mutta, kun neoi kahvipavut ei meinaa oikein sopia mulle. Olen kahtena aamuna sitä ottanut ja molempina kertoina mulla on hitsin huono olo. Pahoinvointia, oksettavaa oloa, päässä heittää, pyöryttää, tuntuu kuin en olisi omassa kropassani vaan irtautunut kropastani. Todella epätodellinen olo siis. Tästä lähti kans valkulle viestiä ja vastaus oli hyvin odotettava, lopetat niiden käytön jos jatkuu! Kokeilen vielä muutaman päivän ja jos ei helpota niin sitten loppuu käyttö. :-)



Näillä muutoksilla pitäis nyt saada painoa lähtemään laskuun. Johan mä olen fysiologinen ihme, jos ei paino lähde tippumaan. Sanoinkin jo, että seuraavat 10vkoa ollaan sitten vedellä ja leivällä, tai mun tapauksessa varmaan vaan pelkällä  vedellä. :-)

Tällä kuurilla lähtis taatusti paino tippumaan :-)

Ens vkolla on luvassa tankkauspäivä, silloin saa joutuu syömään koko päivän. Ens vkolla kerron sitten mistä syömiset tulee muodostumaan. Hedelmiä ainakin kuulemma vahvasti mukana kuvioissa. Sitten pastaa tai riisiä, toivottavasti edes vähäsen jäätelöä myös. Tosin ei siitä nauti yhtään kun maha meinaa ratketa liitoksistaan muutenkin. Mutta tästä lisää ens vkolla. :-)

Mulla on ollut lomaa pakollinen tauko Valkun kanssa treenamisessa. Ei saatu aikatauluja soviteltua, kun joku muukin haluaa treenata hänen kanssaan kuin minä, omituista!! :-) No, maanantaina menin Meijerille jumppaa/pumppaa olkapäät ja kädet. Eräs kysyikin minut yksin nähdessään, että onko "Valkkusi" sairastunut? Ei tietääkseni, kuinka niin? "Kun olen tottunut näkemään teidät aina yhdessä." Joo, välillä joutuu tosiaan treenaamaan ihan itsekseen. :-) Hyvät jumpat sainkin aikaiseksi. Toisena päivänä kävin pumppaamassa jalat turvoksiin, siinäkin onnistuin todella hyvin. Kalorit roihusi sellaiset reilut 600 kipaleta tunnin aikana. Kyllä mä aika vauhtia meninkin. :-)



Tänään eilen mulla oli kotisalilla vuorossa selkä/rinta/vatsa jumppa. Hyvin meni, mutta tän jälkeen tein vielä hiitin juosten. Aivan pakko sanoa, että nyt sitä motivaatiota kysyttiin  tähän hommaan. Millään ei olisi jaksanut, kävin mielessäni kaikki vaihtoehdot miten olisin voinut siirtää sitä, mutta näin loppu viikosta ei paljoa vaihtoehtoja ole. Huomenna tänään on vielä kuntopiiri/sykkeenkohotus treeni ja sunnuntaina aerobinen, ei vaan pystynyt siirtämään joten pakko oli tehdä tänään eilen. Vaihtoehtona ei todellaakaan ole jättää vaan tekemättä. :-)

Tuntui lähes tältä :-)

Tällä viikolla on tosin ollut vähän sellainen väsynyt fiilis, tuntuu henkisesti raskaalta. Mietinkin, että jos tossut painaa jo tässä vaiheessa niin miten ihmeen kummassa meinaan jaksaa seuraavat 10 vkoa? Mulla on työ joka toisinaan on aika henkisesti rankkaa, tää vko on ollut just sellainen. Sitten stressaan vielä työni puolesta kun soppari on taas kohta katkolla. On suunnattoman rasittavaa saada aina pätkäks töitä. Onhan sitä jatkettu koko aika, mutta mistä mä tiedän milloin tulee se kerta kun sitä ei jatketakkaan? Jospa se kerta on just tällä kertaa? Mistä mä sit löydän yhtä  ihanat työkaverit ja työn jossa viihdyn yhtä hyvin? Toivotaan, ettei tarvitse edes alkaa etsimään. :-)

Näissä hommissa on pelkona, että voi nousta kusi päähän. :-)

Nyt on ollut ihmeellisiä mielitekoja. Kuten yhtenä iltana koiruuden kanssa ulkona ollessani alkoi tekemään mieli pizzaa. Tämä sen takia erikoista etten ole pizzaa syönyt kohta kahteen vuoteen, en sen jälkeen kun siirryin maidottomaan ruokavalioon. Toisella kerralla teki mieli jäätelöä, se ei mitenkään ihmeellistä koska sitä olen syönyt offilla ollessani. :-)

Mielitekoja kun on niin niistä pääsee ylitse ajattelemalla/tekemällä jotain muuta. Tai sitten voi tuoksutella nenä kiinni kaikissa nami/keksi/suklaa papereissa. Imeä itseensä sitä huumaavaa tuoksua ja sitten ojentajaa sen murulle takaisin, ole hyvä ja nauti suklaastasi!! :-) Tai sitten voi välillä ihan vaikka tunkea sen namin nenäänsä ja haistella sitä enemmänkin, mutta sitä tuskin kannattaa enää tarjota takaisin, tuskin muru sitä kuitenkaan enää söisi. :-)



Nyt voitais sitten kimpassa pitää peukut ja vaikkapa varpaatkin pystyssä jotta sitä tiputusta olisi huomenna tulossa. Meinaan voi tulla yllättävän pitkiä seuraavista 10 vkosta jos joutuu olemaan ihan vaan vedellä ja leivällä. :-) Ja koska huomenna on jälleen asuntoesittely niin pidetääs peukkuja myös sen suhteen. Jos ei ala mennä kaupaks niin joutuu ehkä laittamaa Ukko-kullan esittelemään, sillain Fingerporin tyylin tietty. :-)





Hauskaa viikkoa kaikille ja mulle tippuvaa viikkoa. :-)

Ps. Kirjoitin eilen tekstin ja luulin jopa julkaisseeni sen ja yllätys oli aika suuri huomatessani ettei näin ollutkaan. Ja en ollut edes tallentanut sitä kokonaan joten sai alkaa uudestaan kirjoittamaan osaa tekstistä. Kokonaan en jaksanut alkaa muokkaamaan, sen takia välissä tänään eilen osuuksia. :-)

4 kommenttia:

  1. Aikku! Mä oon just samanlainen noitten haisteluitten kans! :D Menin yhteen kauppakeskukseen ja pullan haju oli huumaava. Teki mieli käydä sulkemassa koko kauppa! :D prkl!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta paistetun pullan tuoksu, varsinkin korvapuustin, voi viedä hengen. Eikä edes välttämättä omaa!! :-)

      Poista
  2. Kyllä jopa minäkin pystyn välillä kieltäytymään herkuista :) Eilen kun olin illalla kaupassa teki ihan älyttömästi karkkia. Kävelin karkkihyllyjen välistä ja hipelöin kaikkia ihania laatuja ja tunsin jo maut suussani. Pahin/paras oli(si)ollut Paksu-Pepe. Mutta niin vain kävi, että laskin kaikki käsistäni takaisin ja menin kassalle.
    Söin sitten kotona rahkan mehukeitolla.
    Hyvä mä! :)
    -Hilde-
    p.s. pidän peukkuja ettei vesi/leipäkuuri koitu sun kohtaloksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Hilde,säkin pystyit vastustamaan Paksua Pepeä. Tiedän, että se on vaikeaa joten voit todellakin taputtaa itseäsi olkapäähän. :-)

      Sun tsempit auttoi selkeästi, tiputusta oli joten säästyin vedeltä ja leivältä. :-)

      Poista