perjantai 18. syyskuuta 2015

Inbody mittaus

Kävin viime sunnuntaina tutustumassa Malmilla sijaitsevaan eastbodyyn. Siellä oli tutustumispäivä jolloin oli tarjouksia salille, lisäravinteista sekä mahdollista mittauttaa oman kehonsa koostumus. Mullehan tämä sopi kuin nyrkki silmään koska sain samalla tehtyä viikon vikan treenin, mittautettua vihdoin kroppani ja tämän kaiken jälkeen menin vielä asuntoesittelyyn. :-)

No, sali ei ehkä ollut ihan sitä mitä salilta odotan. Laitteita oli joo, mutta koska porukkaakin oli niin sitä sai todella väistellä toisiaan että sai kaiken tehtyä. Milloin sai väistellä vieruskaverin jalkoja ettei potkaise tai käsiä ettei huitaise. Jos siellä kävis ajankohtana jolloin ei olisi juurikaan ketään paikalla niin olisi ehkä ok, mutta muuten ei ehkä paikka missä haluaisin jatkossa käydä säännöllisesti. :-)
Treenini sain kuitenkin tehtyä, ei valittamista. :-)

Eli jos ja kun minusta tulee helsinkiläinen niin treenipaikkani tulee ihan ehtottomasti olemaan Meijeri eli Mayor´s.
Siellä käyn joka viikko pari kertaa valkun kanssa treenaamassa sekä välillä itsekseni tai ystäväni kanssa. Jos et ole vielä käynyt niin ehdottomasti kannattaa kokeilla, suosittelen lämmöllä. :-)




Mutta siis se mittaus.. Sattui olemaan joka kuukautinen riesa päällä joten tulos ei ehkä ihan optimaalinen. Olin myös syönyt normaalisti koko päivän, ylimääräistä juomista yritin välttää ainakin juuri ennen mittausta. Niin tai näin, tuloksiin olin todella tyytyväinen. Olen käynyt mittauksessa v.2009 ja vertasin tuloksia toisiinsa vaikka ovat joo eri laitteella tehtyjä, eri aikaan ja eri ikänä mutta ihminen sentään oli sama joten vertaan niitä kaiken uhallakin. :-)

Laitan tähän mitä olleet -09 ja mitä olivat nyt niin saatte jonkinlaisen käsityksen muutoksesta. :-)

Rasva% 33,3 --> 20,2
Lihasmassa 23,6kg --> 28,1kg
Rasvamassa 21,5kg --> 12,8kg
Viskeraalirasva 92,3 --> 52,7
Paino 64,8kg --> 63,3kg 
Fitness indeksi 77p -->88p. 

Tämä mielestäni hyvin kuvastaa sen, että sillä painolla ei ole mitään merkitystä. Mulla painossa eroa -1,5kg, rasvat kuitenkin tippunut -8,7kg, ja lihasta taas tullut +4,5kg lisää. Liikaa tuijotetaan vaakaa vaikka pitäisi katsoa mittanauhaa ja peiliä. :-)

Valkku oli kanssa tosi tyytyväinen tuloksiin. Sanoi, että tuohon ei ihan kaikki pysty joten pisteesi nousi jälleen. En sitten kysynyt missä kohtaa ne pisteeni mahtaa nyt olla jo menossa.  ;-)

Löysin Ukkokullan koneelta (joutunut sitä lainaamaan kun oma kone on hajonnut enkä ole saanut korjaajalle saakka sitä vietyä) muutaman kuvan itsestäni vuodelta jotain. Aika pysäyttävän näköinen olen ollut ja omasta mielestäni varmaan suht normaali. :-) Näissä varmaan rasva% ollut se 34 ellei jopa paljon enemmänkin. :-)





Treeneissä olen käynyt kuten pitääkin. Valkun kanssa treenatessa olemme mielestäni päässeet ihan uudelle levelille. Enkat ovat paukkuneet niin jalkatreeneissä kuin selkä/rintatreenissä. Jalkojahan olen aina inhonnut tehdä. Viimeksi kun teimme niitä yhdessä olin edellisenä yönä nukkunut tosi huonosti ja olo oli kuin olisin kipeäksi ollut tulossa ja treeni meni aivan loistavasti! Ilmeisesti pitää aina nukkua huonosti kun yhdessä jumpataan, silloin kulkee!! :-)
En ihan vielä päässyt samaan fiilikseen kuin olkapäiden kanssa, sellaiseen itkupumppiin mutta lähempänä oltiin jo, paljonkin lähempänä. 

Viimeksi teimme yhdessä selkää/rintaa ja taas saimme laittaa lisää malmia koneeseen ja toistomäärät kasvoi. Oli tarkoitus saada ainakin yksi toisto enemmän kuin edellisellä kerralla ja niitä meni neljä enemmän. Selkää tehdessä painoja lisättiin ja toistot pysyivät samana. Ehkä sillä kertaa sain kiitellä toissapäivän mutakakun ahmintaa. Oli kroppa niin tankattu että sai jostain kumman flown siihen hommaan. :-)
Valkku sanoikin, että pidä toi tatsi, nyt meinaan kulkee!! 

Mietin onnistuneen jalkatreenin jälkeen, että paljon on kiinni siitä omasta pääkopasta. Jos jo ennen treeniä mietin, että tää on syvältä ja tästä en pidä niin onhan se syvältä ja siitä ei varmasti nauti. Mutta kun käännän ajatukseni siihen, että tää on maailman paras juttu mitä mulle voi tapahtua niin jo alkaa toimimaan. Kokeilin tätä eilen treenatessa kinttuja, mietin että tästä nautin ja tää on fantsua ja miten kävikään. Sain niin hyvän treenin aikaiseksi että sain kerätä itseäni lattialta treenin jälkeen. Mä todellakin annoin kaikkeni ja vielä vähän enemmänkin ja mä oikeasti nautin siitä. Hei, mä opin  ja osaan ja musta on tähän, mahtavaa!! :-)

Huomenna mulla on vuorossa kunnon rääkkiä, menen Pasin kanssa jumpalle. Vuorossa olkapäät ja kädet ja mä niin tiedän, että tuskin itkemättä sieltä pois lähden. :-) Mutta samalla mä niin odotan sitä, menen varmasti ajoissa nukkumaan jotta aamu tulisi aiemmin. Vähän sama juttu kuin lapsena odottaessa jouluaattoa. Mitä aikaisemmin meni nukkumaan edellisenä iltana niin sen nopeammin aattoaamu tuli. :-)

Tähän loppuun laitan mielestäni erittäin hyvän tekstin. Tätähän se hyvä itsetunto on vai mitä mieltä te olette?

Hauskaa viikonloppua kaikille. Itse vietän sen vapaalla, käyn molempina päivinä treenaamassa ja huomenna ystävän kanssa kahville. Ihana viikonloppu siis tulossa. 




2 kommenttia:

  1. Mahtavaa Aikku, hyvin on tullut muutosta ja kehitystä :-) Sä oot kyllä huikee mimmi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3

      Onhan sitä massaa ollut jotain nyt aika kivasti saatu karisteltua. Tammikuussa alkaa dieetti, sitten on kiva nähdä mitä sitä alta paljastuukaan. :)

      Poista