Aina ei voi onnistua.

Olen pyrkinyt käymään verenluovutuksessa säännöllisesti. Nyt oli pitkä väli, koska laitatin tatuoinnin tammikuussa ja silloin ei saa luovuttaa 4 kuukauteen. Ennen tatuoinnin laittoa yritin käydä niin olikin muutama päivä vielä seuraavaan kertaan kun olisin saanut luovuttaa. En siis ehtinyt. Luovutusten välillä kun pitää olla aina 3kk meillä naisilla. Miehillä se on vain 2kk. Ihan epistä. :-)

No, tällä viikolla olin siis menossa ja mietin jo etukäteen mitä saisinkaan syödä luovutuksen jälkeen. Meinaan sen jälkeen on hyvä jotain syödä ettei tule paha olo. Paikan päällä näin, että tarjoavat myös gluteenittomia tuotteita ja mietin mitenköhän mahtaa olla maidottomat, saakohan niitäkin. No, näitä miettiessäni ja odottaessani vuoroani näen siellä ihqun valmentajani. Ja vaikka en tosiaankaan pilkun tarkasti noudata ruokaohjeitani, oli ensinmäinen ajatukseni: "Nyt mä en voi syödäkkään mitään. Mä en kehtaa hänen edessään syödä mitään. " Hän otti minut "käsittelyyn", mittasi minun hb joka olikin suht hyvä eli 144. Nauroimme ettei minulla hullumpi ruokavalio olekkaan. Nyt kuulemma kaikki imeytyvät paremmin (kun olen maidottomalla ja kaikki ei tule suoraan läpi) joten sen takia varmaan hb hyvä. Kyllä kelpaa. :D

Mutta kuinkas sitten kävikään? Suoneni ovat ohuet ja piilossa olevat, niistä on vaikeaa saada tulemaan pussillista tavaraa. Vasempaan käsivarteen tuikattua neulan tuntui kun olisi kättä sahattu irti, kamala tuska. Taisi osua johonkin hermoon, olikin kuulemma suoni jota ei ole käytetty. Kiitos, ei käytetä nyt eikä tän jälkeenkään. ;-) Oikea käsivarsi vuorossa. Todennäköisesti kauhistuin ajatusta etten saa syödä mitään niin paljon, että verikin pakeni suonista. Ei meinaan tullut tipan tippaa. Jouduimme luovuttamaan ja toteamaan, että aina ei voi onnistua. Ensi viikolla uusi yritys. Ja koska tiedän valkun vapaapäivät niin saattaa olla että käyntini osuu juurikin silloin. ;-)

Olin naisten 10:llä. Joko kerroin siitä? Harvoin kirjoittaa niin ei enää muista mitään, mutta enpä tässä sen enempää asiaa vatvo. Kävimme ja olimme ja ens vuonna uudestaan. Nyt vaan hölkäten, näin lupasimme toisillemme ja vähän itsellenikin. :D

Hauvavauvakuumeeni senkun pahenee. Olen illat pitkät ollut koneella katselemassa hauvojen kuvia ja lukenut rodusta. Pitänyt itselleni puhuttelua ettei nyt vaan ole oikea aika. Haluaisin kuitenkin harrastaa hauvan kanssa ja tämä rotu sitä jopa vaatii. Joo, hyvä niin mutta kun sattuu olemaan kotona vielä ehkä monta vuotta vanhus joka ei harrasta niin mitä mä hänelle teen? Olisi jatkuvasti yksin ja se ei taas sovi. Siksi järki sai tunteeni puhuttua ympäri ja tulivat tulokseen että kunhan aika on kypsä niin sitten otamme hauvavauvan. Mutta ei nyt. Myönnän, että kävivät kiivasta kamppailua. Ei ollut sivullisena kaunista katsottavaa. :D

Nyt kun tuli helteet (ja ne toivottavasti myös jatkuvat), sain uuden kuumeen. Mä haluan kickbiken. Sellaisen missä saan koirani kyytiin koriin. Kävin sellaista tänään kokeilemassa ja todnäk käyn sen kohta hakemassa. Se vaan oli niin magee!! :-) Mulla kun sattuu olkapäihin tuo fillarointi niin en voi pitkää matkaa pyöräillä. Tuolla potkiessa ei tarvinnut nojata yhtään ja asento on melko pysty. Ja lupasivat laittaa isomman korin koiralle niin melko varmasti sen kohta haen (siis ihan varmasti haen). Soitin jo isännälle kysyäkseni lupaa asiaan, niinkuin sitä tarvitsisin. Mutta kysyinpä kuitenkin ja sain. Olipa yllättävää, saan tehdä omilla rahollani mitä haluan. En siis ainakaan vielä ole holhouksen alaisena. ;-)

Kävin tänään hierojalla ja teki hyvää. Taas selkä jumissa, sitä kun on jotensakin vaikeaa venytellä. (kerro mikä olis helppo venytellä ja jätän varmasti senkin tekemättä) :D Seuraava aika taas parin vkon päästä, jos se siitä vähän aukeais. Ja on kai siellä jotain vähän tapahtunutkin vai mitä sanotte,näkyykö mitään vai onko heijastumia?

Eilen salilla tuntui kuin olisi tropiikissa treenannut. Hiki valui ennenkuin ehti mitään tehdä. Mutta sain tosi hyvän jalkajumpan tehtyä vaikka en juurikaan jalkatreenistä pidä. Täytyis aina muistaa entisen taekwondo-opettajan sanonta: "Kipu on vain tunne." Joo, onhan se mutta ei välttis aina niin kiva tunne mutta ilman kipua ei kai ole kehitystäkään(?) Selkätreenit on mun lemppareita, jokaiselle kai tulee oma lempparinsa. Mikäs on sun lemppari treeni? 

Maanantaina treenasin ihqun Betskun kanssa. Siinä sitä on mimmi mun makuuni. Sanoo just mitä on mieltä eikä nöyristele. Ja miks tarvisikaan? Saa Aikku välillä kuulla kunniansa siellä. :D Tälläkin kertaa kun näytti mulle jonkun liikkeen niin näki etten katsonut enkä kuunnellut yhtään vaan katsoin jotain ihan muuta. Sitten kuulin jäätävän äänen: "Katsoiko rouva yhtään, en meinaan näytä uudestaan??" Nolona piti myöntää että ohi meni ja pahasti menikin. :-)

Lauantaina menen taas uuden ystäväni kanssa loikkimaan mäkeä ylös ja mäkeä alas. Tai saattaa olla että menee kävelyksi, on sen verran jyrkkä mäki. Mutta kivaa se on ja jaloissa hapottaa. Se on kai vaan sitten tunne josta ei tarvi välittää?? :-)

Nyt mun on lähettävä ihailemaan sitä kickbikea. Meen varmuuden vuoksi kävellen ;-)