perjantai 23. toukokuuta 2014

Ja taas jaksaa

Olen tässä viettänyt lepoviikkoa joka tulikin ihan tarpeeseen. Miks aina tuntuu siltä, että on lepo tai loma niin aina se tulee tarpeeseen? Jos ei lomaa ole niin hyvin jaksat painaa duunia, mutta jos se on niin olet kuoleman poikki ennen lomaasi. Omituista mutta todellista :-)

Olen siis viettänyt sohva-aikaa oikein huolella. Päätin etten herää aamuisin lenkille, mutta iltaisin voin tehdä (lepoviikolla on sali kiellettyä mutta aerobista voi tehdä). Ja kuinka usein mä todella tein? Yhden rullaluistelun enkä muuta. No, satohan tietty vettä alkuviikon etten rullistelemaan olisi päässytkään mutta ei sade mitenkään olisi estänyt kävelyä tai hölkkää. Mä valitsin kuitenkin sohvan. Elämä on valintoja täynnä ja tää oli niistä yksi ja en mä mielestäni edes kovin huonosti valinnut. Nyt on taas katsottu nauhotuksia pois digiboxilta ja mieli ja ruumis levänneet. Joten taas pitäisi jaksaa :-)

Olinkin eilen pt-treeneissä Jarin kanssa. Uusi tuttavuus minulle ja tykkäsin hänen tyylistään. Jokaiselta pt:ltä saa aina jotain omaankin taskuunsa ( ja joo, en tarkoita namia tms.), uusi ideoita ja neuvoja miten jollekkin lihasryhmälle voi tehdä tuhottoman paljon uusia ja erilaisia juttuja. Kuten nyt eilenkin kulmasoutu taljassa. Enpä ole ennen tehnyt ja nyt tein ja  tykkäsin. Ehdottomasti teen uudestaankin. Jaria onkin kehuttu valmentajana ja ohjaajana ja ei varmaan turhaan, on kehunsa ansainnut. :-)

Viime lauantaina olin Lahdessa pt-päivillä. Sali oli hyvä, ilmava ja laitteet oli hyviä. Täältä pääset katsomaan salin tietoja jos olet joskus vaikka menossa Lahteen treenaamaan. 
Olin silloinkin selkäryhmässä (mä vaan rakastan treenaa selkää) ;-) ja meillä oli 7 pistettä mitä sitten kiersimme ja teimme aina minuutin ja vaihto. No, yksi piste oli avustettu leuanveto jossa sitten oli 2 kuminauhaa jotka pujotettiin jalkoihin ja ne auttoi hilaamaan itsesi ylös ja alas ja ylös jne. Pt-Jouni oli sua auttamassa toistoissa kun et enää itse kyennyt puhtaasti tekemään. Viimeisellä eli neljännellä kierroksella Jouni olikin laittanut siihen kolmannen kuminauhan ja tuntui että lähen lentoon pelkkien kuminauhojen avulla. Aika erikoinen fiilis kun tuntuu, että lähdet lentoon etkä voi sille mitään. Silleköhän tuntuu linnunpoikasistakin? Parahdin Jounille, että mä lähen lentoon. Jouni sanoi, etkä lähe, nyt keskityt. Minä paniikissa, että lähen mä, mä en voi kohta enää pidätellä itseäni. Ja sen jälkeen aloimme Jounin kanssa molemat  nauramaan niin ettei hommasta tullut enää yhtään mitään. Nauroin maha kipeänä, ei meinannut tulla koko loppu treeneistä mitään. Selkätreeniin sain siis yhdistettyä samalla vatsatreeninkin. :-)

Olemme saaneet nauttia eilisestä lähtien mieheni lapsenlapsesta. Hän on poika ja nyt reilu 4kk vanha. Jo on Aikkukin taas täpinöissään kun saa vaihdella vaippaa, syöttää, juottaa jne. Ihan tässä tuntee itsensä nuoreksi taas :D Illalla ei meinannut kaveri nukahtaa millään, lähdimme sitten koiran kanssa ulos niin jo nukahti. Yöllä inahti kerran ja olin tikkana heti pystyssä katsomassa onko jokin hätä. Aamulla heräsi puoli kuusi niin hyvän tuulisena, että olisi meillä kaikilla oppimista siinä. :D

Kun kävin siellä luistelemassa niin vastaan tuli monia jotka luistelivat sauvoilla, kuten minäkin. Eka joka tuli niin tervehti mua, hyvä ettei yläfemmaa heitelty. Nauratti, että olimme kuin bussi-tai rekkakuskit, hekin aina tervehtii toisiaan kun vastakkain tulevat. Ehkä me paikallisten kanssa järjestetään kokoontumisajotkin vielä, pitääpä alkaa ideoimaan. :D



Tänään Suomi sitten lyö Tsekin ja kohtaa huomenna Ruotsin kultaottelussa. Tää on mun visio asiasta, onko jollain jotain muuta ajatusta? Meille tulee sisko miehensä kanssa pitämään kisastudiota pystyssä. Saas nähdä mikä meteli saadaan aikaiseksi :D

Ps. Mulla on ihan kamala koiravauvakuume!!!




5 kommenttia:

  1. Oletpas simpsakan näköinen! Go Aikku Go!!!

    Miulla on paha aavistus Suomen pelistä ihan näitten tähänastisten näyttöjen perusteella :( Mutta toivon parasta ja jännään loppuun saakka!

    VastaaPoista
  2. Kiitti Lissu :D Maidoton ruokavalio sopii mulle, turhat turvotukset lähteneet.
    Pidetään Suomelle peukkuja, ehkä ne yllättää meidät positiivisesti.;-)

    VastaaPoista
  3. TÄSSÄ SINULLE VASTAUKSIA:

    http://eioikotietae.blogspot.fi/2014/05/hyvin-suunniteltu-on-puoliksi-tehty-ja.html

    VastaaPoista
  4. Rullaluistelu on huippua hommaa! Onko tuolle koiravauvakuumeilulle muuten tulossa mitään helpotusta? ;)

    VastaaPoista
  5. Heippa Henna ja kiitos käynnistäsi, teretulemast uudestaan :D
    Luistelu on tosi mukavaa, mutta valitettavasti niin säästä riippuvaista hommaa. Nytkin on satanut ja maa ihan märkää,ei tarvitse miettiä luistelemaan lähtemistä. :-/

    Koirakuumeeseen ei valitettavasti ole tulossa helpotusta kuin kuvien muodossa. Meillä on syksyllä 10v täyttävä hauveli joka ei siedä muita koiria. Ei taida viitsiä häntä kiusata pennulla. Ainakaan ihan vielä. :D Täytynee vaan fiilistellä kuvia, rotu kun on jo selvä. Seuraava ihanuus tulee olemaan Australianpaimenkoira. :-)

    VastaaPoista