sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tästä se lähtee..

Olen jo pitkään miettinyt blogin aloittamista, en vaan ole saanut aikaiseksi enkä ole keksinyt mitä tänne kirjoittaisin. No, nyt on ensinmäisen kirjoituksen aika ja kieltämättä oli aika lähellä jäädä koko touhu.
Olihan vaikeuksia saada edes mieleistään ulkoasua blogille ja tuskin se nytkään on sellainen mitä haluaisin mutta näillä mennään nyt hetki. Tuntui tätä tehdessä kuin peiliin katsoessa pukiessaan, mikään ei miellyt mutta jotain on päällensä laitettava :)

Taustaa sen verran, että olen pian 46v. (iiiiik), keski-ikäinen siis (olen päättänyt elää 92v eli keski-ikäni alkaa ihan just), liikuntaa harrastava rouva joka on myös pian uusi lähihoitaja. Vielä muutaman kuukauden kun jaksaa työharjoittelussa vääntää niin paperit pitäisi olla kädessä jouluna. Aika kiva joululahja, kieltämättä vaikka en joulusta välitäkkään. :) Ettei elämä olisi liian helppoa opiskelujen loputtua päätin haastaa itseni ja otin Fitfarmiin yhteyttä pt-valmennukseen liittyen. Otin puolen vuoden paketin, siis seuraavat puoli vuotta tulee olemaan varmaan tuskaa ja hikeä ja toivottavasti myös iloa ja näkyvää muutosta. Olkoon tämä blogini omistettu elämäni muutokseen, olen sen ansainnut. Olenhan oman elämäni sankari :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti