perjantai 29. elokuuta 2014

Kohta se alkaa

Tämän viikon ainoa vapaapäivä alkoi sauvakävellen 30min. Tai jos tarkkoja ollaan niin lenkkini kestää 33min ja tänää se kesti ainakin 35 ellei enemmänkin. Pysähdyin välillä ottamaan pari kuvaa niin siinä meni aikaa. :-)


Mun silmänympärys on ihan rypyssä, ikäkriisi, missä olet??






Tää kantokasa oli jotensakin hassun näköinen,mitä mieltä olet?




Tää puropahanen on päässyt ennenkin kuvaan, ilmeisesti mulla on vaikeeta löytää kuvattavaa :D


Uskokaa tai älkää, mutta näissä puissa oli paaaljon pihlajanmarjoja, ei ehkä ihan välity tästä?




Minulla oli myös treffit Kaisan kanssa tänään. Aluksi päivitimme ruokavalioni eli dieetti on kohta todellisuutta (maanantaina alkaa). Otimme nykyisestä ruoasta pois vähän sieltä ja vähän täältä ja liikunnat pidämme samassa kuin nyt. Turhaa tehdä liikaa muutoksia kerralla, koska muuten emme tiedä mikä on auttanut ja mikä ehkä ei. Nyt pitää ottaa paino ylös ja mitat kans niin tiedetään mistä lähdemme liikkeelle. Raporttia myös laitan kerran viikossa menemään, nythän olen kirjoitellut silloin tällöin. En jaksa keksimällä keksiä asiaa vaan kirjoittamisen vuoksi vaan olen kirjoitellut kun siltä on tuntunut. Kyllä tässä iässä jo tietää milloin tarvii olla yhteydessä ja milloin ei. ;-) Paino tippuu ehkä 3-4kg, mutta varmaahan se ei ole. Mutta katsotaan. Enemmän odotan, että mitä tän rasvan alta paljastuu. Lihaa sinne on tullut,mutta paljonko, se selviää 10 vkon kuluttua. ;-)

Nämä asiat kun olimme selvittäneet olikin olkapäiden ja käsien vuoro saada koooovaa kyytiä. Mennessämme salin perälle, ketäs me siellä näemmekään ellei Jutan ja kauhian kasan kuvaajia. Oli menossa Jutta ja puolenvuoden superdieetin välipunnitus. Ja koska olin nähnyt jaksossa esiintyvän kaverin salilla ennenkin niin tiesin hänen hoikentuneen. Paljonko ja oliko tarpeeksi onkin aivan mysteeri. Toivotaan, että tarpeeksi. :-)

Jutan kanssa kättelimme, hän muisti että olimme ennenkin nähneet. Keväällä ollessani Tampereella Wolfin salilla pt-treeneissä, oli heillä jotkut kuvaukset silloinkin menossa. Silloin Jutta sanoi Annalle (pt), että älä huudata asiakasta kauheesti. Nyt sanoinkin, että taas olen täällä karjumassa taustalla. Ei jaksoa ettenkö minä olisi takana huutamassa. :D Kaisa nauroi, että muka vahingossa tulin just tänään, kuitenkin ottanut selvää kuvausten aikataulut. Jo kolmas tuotantokausi ja Aikku aina mukana taustalla, eikö siitä pääse koskaan eroon. :-)

Jutta oli yhtä energisen näköinen kuin tv:säkin ja livenä muutenkin, ihan mahtavuus kertakaikkiaan. Mutta ei mun Kaisa kalpene hänen rinnallaan ollenkaan, on hänkin niin energiaa ja positiivista sellaista ympärilleen säteilevä. :D

No, teimme (MINÄ TEIN) olkapääjumppaa ja jumankekka, mutta mun olkapäälohkot alkaa näkymään. Kaisa mulle niitä esitteli peilistä, on etulohkoa, sivulohkoa ja vielä teemme takalohkon. Ihan vielä ei sitä saatu kasaan, mutta eiköhän se tästä vielä muotoudu. :D

Ja kun katsoin itseäni peilistä niin yhdessä kohtaa meinas painot tippua syliin. Mulla oli kaulasuonet ihan pullistuneet. Mä näytin ihan BODARILTA, ette voi uskoa, mutta tuntu aikas mageelta. :D
Etuolkapäässä suoni pullistui kans ja kun teimme takaolkapäitä sanoi Kaisa, että sielläkin pullisteli. Hän sanoikin, että kalpene Bulli, Aikku tulee ja jyrää. :D :D





Onko mää tässä vähän vanhempana?


Mun tuurilla näyttäisin kuitenkin enemmän tältä, hänkin on nainen, uskokaa tai älkää :-)


Treenin jälkeen suihkussa mietin miks onkin niin alaston olo (hah, suihkussa on kai yleensä tarkoitus käydä alasti) :-), mutta nyt oli vieläkin alastomampi. Olin unohtanut kelloni ja rannekorun Kaisan reppuun. Äkkiä soittamaan, ettei vaan ole ehtinyt kovin kauas ja ei onneks ollut. Sain ne takaisin ilman, että tarvitsi lähteä kaukaa hakemaan. :D Seuraavan kerran jätän rojuni pukukaappiin. 

Niin ne loppui sitten käynnit 10-kortistani Motivukselle. Ehkä joskus siellä vielä käyn, ainakin Kaisaa moikkaamassa. Hän ei siis ole siellä töissä vaan jos haluan tavata häntä muuten kuin treenaten niin siellä se tapahtuu helpoimmin. Ja varmaan treenaan hänen kanssaan vielä syksyn aikana, nyt kuitenkin olen ajat jo varannut 1,5kk päähän. Tykkään, kun mulla on etukäteen tiedossa mitä teen milloinkin ja kenen kanssa ja miksi. Helpottaa suunnitella liikunnat etukäteen. 


Bye bye, ikävä ei todellakaan tule :-)



Salin jälkeen kävin ostamassa täydennystä pähkinöihin ja vielä vikat taatelit ja banaanit. Niitä ei sitten mussutella seuraavaan 10vkoon. No, ei mulla tule ikävä niitäkään, harvinaisia ne on olleet tähänkin mennessä. 







Tähän loppuun pakko vielä laittaa päivän piristys, nyt kaikki hankkimaan oma noutaja :-)








4 kommenttia:

  1. Hauska tuo noutaja-agility. Fingerporit muutenkin on usein ihan huippuja, tosi kekseliäitä juttuja usein. Toisinaan meikätyhmä tarvitsee jopa Rautalankapori-blogin apua että juttu aukeaa ;-)

    Sinun ei kyllä minusta kannata silmänympärysrypyistä stressata, tosi nuorekkaalta ja pirteältä näytät! Minä ottaisin lisää ryppyjä mieluummin kuin tämän kohtalon joka itseäni on kohdannut, että ei juuri ryppyjä, mutta painovoima vetää koko naamaa surullisesti roikkumaan alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Plussapallo käynnistäsi :-)

      Ei mullekkaan aina aukea noi Fingerporit, vähän kaukeaa haettua joskus.

      Silmärypyistä viis, mutta helttani leuan alla on aikamoinen. Taidan olla sukua kalkkunalle, voin niin samaistua niihin. No, ei haittaa kunhan mieli on iloinen ja sehän on. :D

      Poista
  2. Hui kauheeta kun pelästyin noita kuvia, siis noita "naisten" kuvia :D Lupaa ettet vain ikinä, koskaan, milloinkaan muutu tuon näköiseksi, hyyyyiiii.
    Mut tsemppiä 10 viikon ruokavalion tiukennukseen. Täytyy tulla katsomaan sitten tulokset ja saat pullistella mulla mielin määrin, että nään sun etu,taka, keski, ylä, ala, väli vai mitkä ne kaikki lihakset nyt onkaan. Mut leikki leikkinä, olet uskomaton ja määrätietoinen. Pus pus.
    -Hilde-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eipä taida olla pelkoa että minusta noiden daamien kaltaista koskaan tulisi. :D

      Nyt mennyt 2,5 päivää dieettiä ja jäljellä vielä 9 vkoa 4,,5 päivää. Ja voin sanoa, että on nälkä.
      Eka päivä ihan kauhea, eilinen jo parempi ja tästä en vielä osaa sanoa. Kunhan kroppa tähän tottuu niin kai tää tästä.

      Ja saa (pitää) tulla katsomaan tuloksia, tosin lihaksista en osaa sanoa. Tai jos ne tulis esille tuon kaiken rasvan alta. Kahtellaan ;-)

      Poista