Loman kunniaksi kävimme perjantaina syömässä Nepalilaisessa jossa viimeksi oli niiiiin hyvä ruoka. Nyt saimme ensinnäkin odottaa omaamme reilu puoli tuntia ja kamalassa nälässä se on aivan liian kauan. Sitten ruoan tullessa oli pettymys aika suuri, se ei maistunut oikeen miltään. Oli se ihan ok, mutta ite kun menen ravintolaan syömään halua ruoan olevan jotain muuta kuin ok. On varmaan ihan ok, etten käy siellä hetkeen?? :-)
Eilen sitten menin pt-Pasin luokse treenaamaan selkää. Ja voi pojat, että nyt on selkä niin arkana, että tietää tehneensä. Ensin tehtiin taas osittaista maastavetoa (joka siis ei mene maahan saakka vaan jää tangoille hiukan aikaisemmin). Pasi kysyi, että mitä painoja käyttänyt ja sanoin, että viimeks Bettina laittoi siihen aika paljon. Koska se "aika paljon" on suhteellista niin aloitimme 40kg:sta (tanko siis mukaan lukien). Koska oli ihan paperia (hänen sanansa) niin laitettiin lisää rautaa. Ja loppujen lopuksi nostin sitä sarjana 6x 80kg. Pasin äänessä oli kuultavissa hiukan hämmästystä ja ylpeyttä kun sanoi, että tuo paino alkaa olemaan jo kovaa luokkaa naisilla. Ja koska itse painan 61,5kg on se roimasti yli oman painoni. Olen tyytyväinen. :D
Siinä selkeämmin mitkä lihakset työskentelee maastavedon aikana :D
Tämän jälkeen teimme jotain uutta laitetta jonka nimeä en tiedä. Sain sen kuitenkin kopautettua Pasin päähän joten varmasti oli hyvä laite. :D Sitten teimme (argh, siis MÄ tein) polvillani ylätaljaa sekä alataljaa superina. Sitä ennen oli kans joku vipuvarsilaite joka otti selkään hitosti. Lopuksi oli "pientä rallittelua" eli pushdownia ja kulmasoutua taljassa. Näitä niin monta kierrosta kuin menee ja ei taukoa yhtään. Voin sanoa, että tän tunnin jälkeen olo oli kirjaimellisesti kuin selkään saaneella. Ja nyt sunnuntaina se vasta kipee onkin. Hyvä kun sain housut vedettyä jalkaani. :D
Tänään olin Bettinan ulkotreeneissä Malminkartanon jätemäellä. En tiennyt mitä odottaa, mutta ihan kamalaa se oli. :-) Portaita lähdin ensin loikkimaan kahdella askelmalla, sitten piti jo kävellä yksi askelma kerrallaan tyylillä. On se reilu 400 askelmaa kova juttu.
Huipulla sitten emme tosiaankaan katselleet maisemia vaan teimme kyykkyä sivulle, kyykkyä alas, pitoa, punnerrusta penkkiä vasten, dippiä penkillä jne. Kun olit tehnyt välikuoleman sait loikkia portaat alas ja alhaalla sitten askelkyykkyä sivuittan, taakse- ja eteenpäin. Tän jälkeen jälleen portaat ylös, nyt ihan kävellen. Ylhäällä taas kyykättiin, pompittiin, hypittiin, tehtiin vatsoja ja melkein oksennettiin. Vielä alas ja sieltä ylös ja tekemään "burbeeta" ja sitten viimein se oli ohi. Kaloreita kulutin reilu 500 tällä treenillä, ei hullummin. :-)
Kateeksi käy että jollain loma vasta alkaa! Vietähän oikein ihana ja virkistävä loma :)
VastaaPoistaKiitos Plussapallo
PoistaSulla oli jo loma, mulla ei. Nyt on mun vuoro ;-)
Hyvää lomaa Aikku!
VastaaPoistaOlet varmasti sen ansainnut. Kateellisena ajattelen, sillä itsehän olin heti kesäkuun lomalla. Voi minua.
Mutta oli loma milloin vain, pelkästään se loma tekee siitä ihanan :D.
Ok ruoka on niin kamalaa! Mä söin eilen ihan OK:t papupyörykät ja teki mieli itkeä. Sen lisäksi, että siitä maksaa itsensä kipeäksi, tulee vielä paha mieli, kun ei saa rahalle vastinetta ja kun on ikäänkuin veikannut väärää hepoa. Niin raivostuttavaa!! Olen vihainen.
Mutta toivottavasti sä pääset ok:n kokemuksen yli. Ens kerralla sitten paremmin :D.
Nautihan nyt lomasta!
Kiitos Kaza, nautin lomastani vaikka lyhyt onkin. Ei haittaa, saanhan nukkua ja valvoa ilman kelloa, se on aina loman paras anti. :D
PoistaRavintolassa olen varmasti kokin painajainen. Ite olin kokkina reilu 10v ja aika herkästi olen sittä mieltä, että ite tekisin parempaa ruokaa.Niin tälläkin kertaa, valitettavasti. ;-) Katotaan mitä mieltä olen ens kerralla :-)
Nauti lomastasi! Kaksi viikkoa työtä tehneenä tässä alkaa olla jo loman tarpeessa...
VastaaPoistaHöpö höpö Plussa. Sun mahtavalla lomallasi pitäisi jaksaa painaa vuoden vähintään töitä ilman lomaa :-)
Poista