lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tauditon mahatauti..

Eilinen päivä alkoi aamulenkillä. Kello soi 4,15 ja koska oma kelloni on aina 5min edellä niin normaali-ihmisten kello oli 4,10.
Kieltämättä aika hullun hommaa herätä siihen aikaan lenkille kun sais oikeasti nukkua vielä tunnin. Mutta koska mulle iskeytyi se motovaatiopiikki persiiseen niin pakkohan se oli nousta. 
Koira hiukan ihmeissään, että mikä juttu tää on tähän aikaan. Nostin hänet takaisin isännän viereen nukkumaan ja lähdin lenkille. Päätin hölkkäillä sen minkä jaksan ja kävellä välissä. No, missään vaiheessa ei tuntunut, että olisi pitänyt kävellä ja hölkkäsin koko 5km, ovelta ovelle siis. :D Lopussa otin vielä loppukirinkin, kun yritin päästä alle 39min mutta siihen en ihan kyennyt, meni sen 39min. Seuraavalla kerralla sitten paremmin..

Töiden jälkeen mulla oli treffit iki-ihanan Bettinan kanssa ja teimme tällä kertaa selkää. Sanoin, että treenataan niin että mulla on tunnin päästä leveä selkä, kai sä nyt siihen pystyt?? Ai et vai, mikäs pt sä muka oikein luulet olevasi?? ;-) Mahduin mä tunnin jälkeen kävelee ovesta ulos, ei tarvinut mennä kylki edellä joten vielä joutuu hiukan treenaamaan saadakseen selän V-muotoiseksi :D
Kyynärpää alkoi lopuksi hiukan kiukuttelemaan ja oli pakko jättää maastavetosarja kesken, ei auttanut. Illalla laitoin siihen taas kylmää ja kummasti se taas autto. Hieroja sille on vasta 1,5 vkon päästä, en malta odottaa. 

Mulla on tällä viikolla ollut muutamana iltana kauheita vatsakouristuksia, tuntunut kuin suolet olisi aivan solmussa. Tunne aivan kamala ja unen laatu siinä vaiheessa aivan pakkasen puolella. Eilen ne taas alkoi, ensin kovina ilmavaivoina ja sitten alkoi kouristukset. Ensin ajattelin niiden johtuvan pavuista joita olin päivällisellä syönyt (ja varmasti osaltaan ei ainakaan auttaneet asiaa) mutta pääsyyllinen taitaa kuitenkin löytyä parsakaali-kukkakaalisosekeitosta jota lounaalla söin (ja olin syönyt alkuviikostakin ja silloin päättänyt etten koskaan enää syö sitä, kovin pitkä ei muistini taaskaan ollut kun saman virheen tein parin päivän jälkeen). Heräsin tunnin päästä nukkumaan mentyäni kamalaan särkyyn, hikeä pukkasi päälle ja en tiennyt miten päin olisin ollut. Vessassa piti käydä enemmän kuin useasti yön aikana ja kerran oksensin lavuaariin samalla kuin istuin pöntöllä. Olin varma, että kuolen tuskaani. Kirosin itseni, laiskuuteni tehdä eväitä töihin (ja saman laiskuuden takia otin sen pirun keiton pakkasesta mukaani eilen evääksi) ja omaa tyhmyyttäni. Miks, oi miksi pitää aina syödä jotain mikä ei sulle sovi ja sä tiedät sen itsekkin?? Kuinka helkatin paksu pitää pään olla jotta se oppisi olemaan mättämättä suuhun sinne kuulumatonta evästä?? Ja joka kerta vannotan miestäni sanomaan mulle kun seuraavan kerran taas teen saman tyhmyyden mutta mitäs se on koskaan auttanut? EI MITÄÄN!! Aamulla onneks jo hiukan parempi olo vaikka ei normaali vieläkään. Pakko varmaan jättää tän päivän treeni väliin, on niin voimaton olo eilisen tyhjennyksestä. Tekis mieli vaan nukkumaan!!

Huomenna menossa siskokullan kanssa Jätemäen portaisiin kävelemään. En ole koskaan käynyt mutta palan halusta päästä kokeilemaan. Tekee meinaan niin hyvää peräkonttiin. :D

Muistakaa levätä, levossa lihakset kasvaa. Sen tietää meidän koiruuskin :D


4 kommenttia:

  1. Oi! Ihan hierojalle menossa! ;) Hieno juttu! :D

    Olikohan sun kaaleissa kuule joku vatsapöpö? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hierojalle joo, mutta tekee tohon käsivarteen trigger-hoitoa joka auttaa todella hyvin. Sitä siis vielä pari kertaa ja sitten säännöllistä hierojalla käyntiä, lupaan. :-)

      Ei ollut pöpöä, luulenpa ettei maitotuotteet sovi mulle enää, ei edes laktoositon.Siitä laitoinkin Kaisalle viestiä ja nyt alkoi maidoton kuuri, kokeillaan miten auttaa. Tai ei ihan vielä, syön mun rahkat ja raejuustot ensin pois, :-)

      Poista
    2. Mää näin Kaisan eilen Kampin Motivuksessa, siinäpä tavoitekroppaa kerrakseen :D huhhuh!

      Poista
    3. Kaisalla on kyllä tavoittelemisen arvoinen kroppa, siitä ei saa silmiään irti :D

      Mä viime treeneissä Bettinan kanssa ihailin hänen peräänsä ja kysyin mistä tuollaisia pyllyjä saa ostaa. Ei mistään kuulemma, sellaisen eteen pitää tehdä 5v kyykkyjä. :D Tietääpähän miks siellä salilla rautaa vääntää :D

      Poista