maanantai 26. elokuuta 2013

Aamulenkkiä ja iltavuoroa

Aamusta heti reippaalle kävelylle. Iltavuorot pitää hyödyntää menemällä lenkille ulos, aamuvuoroina kun aamuerobinen tulee tehtyä kotona crossatessa. Otin matkalta tuon kuvan joka nyt taustaa kaunistaa, en vaan ole mikään kuvaajaihme niin lopputulos ei ihan sellainen kun ehkä halusin. :)

Viime viikolla tosiaan laitoin Fitfarmille taustatietokaavakkeen menemään ja heti sain vastauksen tulevalta valmentajaltani Kaisalta. Kehui nykyistä treeniäni ja ruokavaliota joihin ei kovin paljon tehdä muutoksia. Kaavakkeeseen kirjoitin kolmelta päivältä ruokailut aikoineen sekä päivärytmi muutenkin. Kuten arvata saattaa, ei listalla ollut ainoatakaan keksiä, ei jäätelöä eikä muutakaan herkkua. Kaisa kysyikin syötkö oikeasti näin vai onko tämä riisuttu versio :) Piti hiukan selventää miten sitä ihan oikeasti syö, osaa sitten katsoa mikä mättää jotta saadaan painoa laskemaan.

Liikuntataustaa minulla löytyy, salilla olen käynyt vuosia. En kuitenkaan tarpeeksi suurella insentiteetillä koska tuloksia ei ole tullut. Kävely on ollut vuosia mukana sekä erilaiset jumpat kierretty. Vesijuoksussa kävin usein kun olkapää oli leikattu, taekwondoa harrastin kunnes se leikkauksen vaativa olkapää meni rikki. Juoksuun innostuin pari vuotta sitten, kehitystä ei tapahtunut 10km juoksuun enempään. Keväällä sitä jälleen aloittelin kunnes sain jalkapohjan niin kipeäksi, että jäi kokonaan. Vieläkin sitä särkee, taisi olla kunnon tulehdus siellä. Katsotaan sitä taas ensi keväänä uudelleen :)

Nyt keskityn kunnolla salitreeniin, siinä ohessa tietty aamuaerobiset crossaten ja kävellen sekä kuntonyrkkeilen joka tulee ohjelmaan ensi viikolla.
Ei tule olemaan siis vapaa-ajan ongelmia kun samalla pitää saada koulu päätökseen muutamalla näyttösuunnitelmalla.

Odotan niin tulevaa yhteistyötä Kaisan kanssa, kerron sitten mitä tuleman pitää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti