perjantai 4. maaliskuuta 2016

Ja sitten hän lepäsi..

Lepoviikko menossa, kuten otsikostakin saattoi päätellä. Näitähän mulla on joka kuudes vko ja tämän jälkeen nää alkaa olemaan joka viides. Olen varmaan jo monta kertaa kertonut mitä teen lepoviikolla joten en sitä sen enempää ala avaamaan. Levätty on, se mitä ollaan tehty on tehty kevyemmin eli puntilla pienemmillä painoilla ja ei mitään hiittiä tai sykkeen kohotusta ole tehty. 

Hierojalla oli tarkoitus käydä, olin varannut ajankin, mutta työ esteiden takia jouduin sen perumaan. Onneks pääsen ens tiistaina hierotuttamaan jalat vaikka eipä ne nyt erityisemmin tukossa olekkaan. Mutta hieronta tekee aina hyvää, oli paikat tukossa tai ei. :-)


Nyt ollaan yhdeksättä viikkoa menossa dieetillä. Viime viikolla päästiin taas huimiin tuloksiin, siihen samaan mihin olemme jo tottuneet eli puhtaaseen, pyöreään nollaan. Ei pudotusta, ei plussaa. Tämä oli kolmas vko peräkkäin kun näin kävi, eli alkaa olemaan jo ihan tuttua. :-)




Tämän ihanan/osuvan kuvan siskoni jakoi fb sivuillani. NIIN asiaa :-)

Viime viikolla teimme sitten muutoksia ruokailuun, vähensimme proteiinia melkeinpä joka ruoalta. Alkuviikosta sen huomasi nälkänä, vähentyihän kalorit samalla. Muutamalta ruoalta vähentyi myös rasva, joten kaiken järjen mukaan tällä pitäisi olla vaikutusta pudotukseen. Mutta kuten olemme jo varmasti huomanneet, ei järki ja dieetti sovi meikäläisen puheissa edes samaan lauseeseen, niin en olisi yhtään hämmästynyt vaikka mitään ei olisi tapahtunut tälläkään viikolla. :-)



Seuraavaksi ehkä kokeilenkin tätä dieettiä. :-)

Kaloreiden tippumisen takia lisättiin päiviä jolloin kaloreita on enemmän. Jalkatreeni päivinä jolloin kulutuskin on isompaa, on myös ruokaa enemmän. Sitten on yksi päivä jolloin syödään melkeinpä täysin vaan hiilareita. Rasvaa ei ole oikeastaan ollenkaan ja prodeakin erittäin vähän. Näin saadaan hiilaria koneeseen jolla sitten taas jaksaa paukuttaa paremmin treenejä. Tai henkseleitä, ihan miten vaan. :-)





Kävin maanantaina ottamassa uuden tatuoinnin. Minullahan oli rintapielessä aikoinaan siihen isketty käärmes, olin sen siihen tikkauttanut Tallinnassa vuonna -99. Hän oli kulahtanut ja aikansa ollut ja kaikkea nähnyt, nyt oli aika hänet peittää ja hyvästit heittää. :-)


Niinpä kävin otatuttamassa siihen päälle kukkasen. Annoin taiteilijalle vapaat kädet ja lopputulokseen olin erittäin tyytyväinen. Kun toinen on taiteellinen ja työnsä osaava niin jälki ei voi olla kuin priimaa. :-)

Isompi se on kuin aluksi ajattelin, mutta se ei haittaa mitään. Vähän sieltä alta häivähtää alkuperäinen, mutta sekin on ihan hyvä oikeastaan. Kärmeksellä on kuitenkin oma historiansa joten on oikeastaan vaan kiva, ettei Hän kokonaan ole hävinyt. :-)








Ukkokulta halusi viedä minut viime vkl elokuviin. Hätä päissäni suostuin. Kävimme katsomassa Tappajan näköinen mies. Mun mielestä Hän näytti ihan Samuli Edelmannilta, mutta jos oikein mielikuvitusta käyttäisi niin saattaisi häntä kutsua tappajan näköiseksi. Tappaa tylsyyteen tai omaan huonouteensa näyttelijänä!! Jos saitte käsityksen, että en pidä kyseisestä näyttelijästä niin olette hiton oikessa. En mä pidäkään. 




Miks mä sitten lähdin katsomaan sitä? Hyvä kysymys, välillä sitä joutuu parisuhteessa tekemään asioita jotka ei ole niin kovin mukavia. Kuten anopin tapaaminen. Sitäkin joutuu välillä tekemään vaikka ei se aina riemukiljahduksia aiheutakkaan. Jos pitäis valita Edelmannin ja anopin väliltä niin ehkä kuitenkin valikoituisi anoppi. Hän ei ainakaan yritä edes laulaa!! :-)


Huomenna on sitten THE DAY!! Menen Lahteen Ilonan kanssa treenailemaan. Nyt on lihasryhmäksi valikoitunut tissit ja olkapäät. Sitten me niin pistetään tissit huutamaan armoa ja olkapäät tuleen. Mä rakastan treenata olkapäitä, se vaan on ihan parasta kun ne saa niin pumppiin ettei meinaa käsiä saada liikutettua. Silloin olisi aina hyvä olla pilli mukana juomapullossa jottei tarvitsisi käsiä nostaa ollenkaan. :-)


Kävin tänään ystävän kanssa kävelyllä töiden jälkeen. En viitsinyt laittaa pidempää takkia päälleni, jottei tule liian kuuma. No ei todella tullut joo. Perse ja reidet ihan umpijäässä, eivät meinanneet sulaa koko iltana. Se on kumma kun sitä paleluttaa paikkansa, niin menee järjetön aika sulamiseen. Seuraavalla kerralla tiedän olla viisaampi ja laittaa enemmän päälleni. Kun ei siellä ulkona sitten niin lämmin ollutkaan vaikka on jo maaliskuu. :-)









Aamusta lenkille vielä toisen ystäväni kanssa ja sitten nokka kohti Lahtea. Kerron sitten ensi kerralla miten tän viikon kaloreiden pudotus näkyy vaa'alla. Mutta älkää kuitenkaan henkeänne pidättäen jääkö odottamaan suuria pudotuksia. Ukkokullan sanoin:"Sulla on aika erikoinen dieetti." :-)

Ei paino tipu ei, mutta eipä sitä ole tullut takaisinkaan.  Se jaksaa mua lohduttaa!!

Nautinnollista viikonloppua ja vähän arkeakin. :-)








2 kommenttia:

  1. Hyvin sä vedät! Olen siis vihdoinkin löytänyt ihmisen joka on samaa mieltä mun kanssa Samulista. :) Sulla ei onneksi tarvitse painon tippuakaan kovasti joten aihetta iloon on sulla siinä että kunto nousee ja kroppa kiinteytyy!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ate ja tosi mukavaa kun jätit käden jäljen käynnistäsi. :-)

    Kiinteytystä tässä enemmän tietty haetaan, samalla sais muutama kilo lähteä. Dieetin jälkeen sitten maltilla lisätään ruokaa jotta saadaan pidettyä kunto hyvänä. :-)
    1,5v päästä sitten loppu rutistus kohti 50v kuntoa. :-)

    VastaaPoista