maanantai 14. joulukuuta 2015

Se oli sitten tässä..

Meinaan nyt tuli meikäläisellä mitta täyteen. Se kuuluisa viimeinen pisara tipahti mun ämpäriini niin, että yli meni ja pahemman kerran. Ai minkä suhteen?? Tavaroiden unohtelun!! Ei varmasti mikään ole ärsyttävämpää kuin se, että salille mennessäsi huomaat jättäneesi jotain kotiin. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kuin näin käy, lukekaas vaikka Täältä.

Mikä sitten katkaisi tällä kertaa kamelin selän? (Voi kameli raukkaa!!) 

No, mä olin lauantaina treenini tehnyt ja menin suihkuun ja kas vain, mulla oli jäänyt pyyhe kotiin. Tästä ei ole kuin muutama viikko kun olin unohtanut liivit kotiin, silloin sain ihanalta kanssa treenaajalta lainata hänen varaliivinsä. Siinä muuten auttavaisuus huipussaan, olet valmis lainaamaan toiselle liivisi. Olen mäkin tosin kerran lainannut yhdelle sukat, joita en ole muuten vieläkään saanut takaisin ja tästä on varmasti kohta vuosi aikaa. Onneks eivät olleet ainoani. :-)

Mutta siis se pyyhe oli ja pysyi kotona, käytin sitten puhdasta paitaani kuivaukseen. Siis mulla oli mukana kaksi paitaa mutta ei yhtään pyyhettä. Tästä sitten suivaantuneena menin respaan ja vuokrasin itselleni kaapin, sellaisen vain omaan käyttöön olevan. Hah, mä täytän sen sukilla, liiveillä, pyyhkeillä, trikoilla, topeilla, juomapulloilla ja kaikella mitä mieleen tulee. Ja sitten varmasti unohdan avaimen kotiin!!! :-) 

Kohta mulla on niin tälläinen täynnä tavaraa!!
Kuvan kaappi ei liity millään lailla salille jossa käyn. Eikä hän myöskään ole osallinen mihinkään arvontaan!! 


Asioidessani siinä respassa, siinä uusi miesasiakas osti 10x kortin ja ilmeisesti oli aikeissa aloittaa käynnit kyseisellä salilla. Noh, meni hetki ja mies palasi kysyen: "Olisiko teillä sortseja myydä?" Oli ilmeisesti unohtanut omansa kotiin. En tiedä millä sitten treenasi, mutta mun päiväni ainakin pelasti, meitä huono muistisia on muitakin!! :-) Kuiskasin respan tytölle: " Vuokraa sinäkin kaappi ja täytä se sorteilla." :-)

Löysin lauantai-aamuna maasta lompakon. Kuuliaisena kansalaisena otin sen mukaani ja päätin yrittää saada omistajaan yhteyttä. Fb:ssa on kaupungin ryhmä johon laitoin etsintäkuulutuksen kyseisestä nuoresta miehestä. Joku hänet tunsi ja ilmoitti, että minuun voi ottaa yhteyttä. Sainkin kyseiseltä tulevaisuuden toivolta viestin. Kävimme tälläisen keskustelun messengerin kautta. Tulevaisuuden Toivo= TT, Minä=A

Tämä ei ole löytämäni lompakko, siellä ei meinaan ollut rahaa ja tuskin oli koskaan ollutkaan. :-)


TT: Hei, voisin tulla hakee mun lompakon. Mistä voin tulla sen hakemaan?
A: Moi. Olen just kaupungilla, yhden aikaan kotona. Käykö silloin? Osoite..
TT: Joo käy.

Kello tulee lähemmäs yksi ja tulee taas viesti.
TT: Hei anna numeros. 
TT: Haluan mun lompakon.
A: Miksi? Olen kohta kotona ja voit tulla hakemaan sen. Osoite  on edelleen.. Ja vähän käytöstapoja kiitos!!
TT: Anteeksi, haluan vaan mun lompakon.
TT: Anna sun numero
A: Ymmärrän, että haluat, kukapa ei haluaisi. Kuten aiemmin jo sanoin, ilmoitan kun olen kotona. 
TT: Okey, ilmoita kun olet täällä.
A: Jep.
A: Täällä ollaan, pari minuuttia ja olen meidän alaovella.
TT: Anna sun numeros.
A: Usko jo, että en anna. 
TT: Okey, no mihin  mä tuun?
A: OSOITE ON...
TT: En tiedä missä sellainen paikka on, tuu siihen asemalle.

Tässä vaiheessa mä olin jo pyhää vihaa täynnä. Ajattelin, että heitän sen lompakon jorpakkoon tai roskiin tai ihan mihin vaan, kunhan pääsen lompakosta ja kusipäisestä tulevaisuutemme toivosta eroon. Lähdin viemään lompakkoa ja vastaani käveli kaksi vetelää, kaljatölkki kädessä olevaa, turvatarkastuksessa varmasti hälytyksen aikaan saavaa tapausta. Ojensin lompakon, hyvin verbaalisesti kerroin mitä mieltä olin kaverin käytöstavoista ja marssin kotiin. Sitten kyllä alkoi kiitoksia satelemaan, kehuttiin kuinka ihanaa on kun on vielä rehellisiä ihmisiä olemassa. Niinpä, mutta sun ansiosta meinaan seuraavan kerran tarkasti katsoa minkä ikäinen ihminen on lompakkonssa kadottanut. Yhdellekkään alle 70vuotiaalle en ala enää perään kyselemään vaan jätän sen joko siihen mistä löysin tai heitän paskovien pulujen vietäväksi!!!

Tästä voisi tulevaisuutemme toivo vaikka opetella kielioppia kun ei käytöstavat olleet ihan hallussa!!

Ens vkolla on joulu, aika jäätävää. Paitsi, etten välitä joulusta. Kivaa joo, että lapset tulee syömään, mutta se touhotus ja vouhotus, ylenpalttinen siivoaminen ja ruoan laittaminen. Syödään kuin ruoka maailmasta loppuisi ja voidaan pahoin sen jälkeen. Onpa mahtavaa!! Joo, mä odotan ennemminki  ensi vuotta ja mun tulevaa dieettiäni. Se on paljon mukavampaa kuin se ylensyöminen. :-)

Mä en myöskään välitä lahjoista, ainakaan itselleni!! :-)


Jouluna olen myös töissä. Menen aatonaattona ja olen loppuviikon. Meinaan myös treenata ihan normaalisti joulun aikaan. Alku viikosta parit  yhteiset treenit ja loppu viikosta käyn itsekseni. Ei joulu ole mikään syy skipata treenejä, ei mulle ainakaan! Aerobiset teen kans ihan normisti, ei jätetä väliin niitäkään. :-)

Treenattu on taas, ihan normisti. Ei niistä sen enempää tällä kertaa, tää oli nyt angsti postaus, treenit taas on mukava asia. Ei sekoiteta niitä nyt tähän. :-)

Hauskaa Joulun odotusta kaikille. Muistakaa ettei sillä ole väliä mitä syötte Joulun ja Uudenvuoden välillä vaan sillä on merkitystä mitä syötte Uudenvuoden ja Joulun välillä. :-)







4 kommenttia:

  1. Olipa tökerö tyyppi tuo lompakon hukkaaja! Itse suhtaudun nykyisin vieraisiin ihmisiin aika varauksella, koska tosiaan on olemassa esim. aggressiivisia kännissä tai huumepäissään olevia tyyppejä, jotka voi olla jopa vaarallisia jos niille sanoo väärin...

    VastaaPoista
  2. Hän oli tosiaan tulevaisuutemme lupaus eli 21v "miehen" alku. Kävipä tosiaan mielessä, että toivottavasti sitä on osannut kasvattaa omistaan yhtään kohteliaampia. :-)

    VastaaPoista
  3. Mä olen niin samaa mieltä joulusta. Ihan turha päivä; arki on parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen samaa mieltä vähän jokaisesta pyhäpäivästä. Se hyvä puoli niissä on, että silloin saa tupla palkan. :-)

      Treenataan me arkena ja pyhänä, siitähän taitaa tosi treenaajan tunnistaakin! :-)

      Poista