keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Asian äärellä..

Nyt ollaan siinä pisteessä treeneissä, että on alkanut aikuisten oikeasti jo itseäkin kiinnostamaan sillain enemmänkin, että mitäs siellä kropassa oikein tapahtuu kun sitä treenataan. Eli mille lihakselle mikäkin liike vaikuttaa. Toki tiedän, että selkää tehdessä pitää selän aktivoitua ja tehdä sitä työtä eikä esim jalkojen mutta siinä on sitten kaikkia muitakin lihaksia mukana työskentelemässä. Ja entäs sitten kaikki erilaiset tekniikat joita treenatessa käytetään? Pakkotoistot, rest pauset, pudotukset jne jne. Ja koska ne alkoi kiinnostamaan (joo, myönnetään että eräs syy tähänkin oli se häpeä kun et tajua mitään mitä valkku sulle puhuu, ainoastaan sen tajuat että se kuulostaa ihan suomelta mutta varma et voi siitäkään olla). :-)

No mitä tekee Aikku? Etsiikö se tietoa netistä joka varmasti on tietoa pullollaan? Ehei, hän luottaa vanhan aikaiseen tapaan ja kirjoihin ja menee kirjastoon hakemaan kirjoja josta asiaa lukea. Ja löytyyhän niitä, kirjoja meinaan. Sitten vaan lainaamaan ja lukemaan. 





Kehuskelet valkulle, että kohta en ole ihan tyhymänä kun kerrot erilaisista tekniikoista harjoittelussa, itse asiassa olen kohta ihan guru näissä hommissa ja teen valkusta työttömän viedessäni hänen asiakkaansa. Koska mähän tiedän kohta kaikesta kaiken vaan lukemalla kirjoista. Eiks se niin mene? Joko kohta voin irtisanoutua päivätöistäni? Vai pitäiskö vaan herätä päiväuniltaan ja ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja myöntää ettet tiedä paskan vertaa vaikka lukisin lopun elämääni kirjoja treenaamisesta?!! 

Tai saatan mä jotain tietää, mutta en koskaan pääsisi sille tasolle mitä valkku on tai edes Pt:t keiden kanssa tehnyt yhteistyötä. Ehei, en tosiaankaan. Mutta toisaalta ei mun tarvitsekkaan. Mun tarvii tietää just sen verran, että tajuan mistä puhutaan ja miksi mitäkin tehdään ja miten se oikeasti tehdään. :-)

Näitä kirjoja lukiessa tuntuu tosiaan, että nyt ollaan asian äärellä. Mua jotensakin kiehtoo ihmisen keho, miten se toimii. Taidankin kaivaa taas esille dvd-sarjan Olipa kerran elämä, siinä sitä kerrotaan niin kovin kivasti ihmisen sisälmyksistä. Monesti treenatessani mietinkin, että siellä ne mun lihakset soutaa aivan kuten se on kyseisessä sarjassa kerrottu. Sitä voinkin suositella kaikille joita vähänkään kiinnostaa mistä meidät kaikki on tehty. :-)



Sain tämän boxin rakkaalta siskoltani opiskellessani lähihoitajaksi, :-)



Nyt on menossa kevennetty viikko. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Sehän tarkoittaa sitä, että salille mennessäsi sä lähinnä satujumppaat ilman sitä helmallista jumppapukua. Mulla oli muuten lapsena sellaisia, silloin kun harrastin voimistelua. Muistanpa eräänkin joulun jolloin olin koko jouluaaton uusi jumppapuku päällä, mutsin suureksi harmiksi. Hän kun halusi aina aattona, että jokainen pukeutuu ruokapöytään juhlallisemmin. Mun juhla-asuni oli jumppapuku, sen juhlallisempaa en voinut ajatellakkaan. Se itse asiassa teki mulle juhlan. :-)

No, siis siihen kevennettyyn viikkoon (miten mä aina harhaudun asioissani..). Tällä viikolla en tee sykkeenkohotus lenkkiä (portaita) enkä kuntopiiriä jossa syke nousee taivaisiin ja takaisin. Nyt tosiaan tehdään 70% tehoilla maksimipainoista ja annetaan lihasten tehdä kevyempää työtä kuitenkin hiukan ärsytetään niitä. Vaihtoehto tälle olisi olla menemättä kokonaan salille, mutta sitä ei mun kroppa eikä varsinkaan perse kestä. Maata viikko sohvalla, ei hittolainen sentään, ei kiitos!! :-)

Tälle viikolle sopisi hyvin myös hierojalla käynti, mutta mulla se on vasta ensi viikolla. Mutta venytellä kannattaa ja pitää tai täytyy mun kohdalla. Olen vaan niin surkea venyttelemään, en vaan meinaa saada koskaan aikaiseksi aloittaa sitä. Ja sitten kun venyttelen niin mulle käy tälläi. Eli samantien kun olen lattialla syöksyy 6,5kg karvaa mun korvaani. :-) 




Kaikki mut tuntevat tietävät, että olen aikoinaan lopettanut tupakoinnin hypnoosilla. Siitä on itseasiassa kulunut ensi viikolla 12v. 12 ihanaa savutonta vuotta. Ah, sitä voin suositella kaikille. Jos tupakoitte niin lopettakaa ja jos ette muuten siitä tavasta pääse eroon niin kokeilkaa hypnoosia.
No, nyt ei pitänyt puhua tupakoinnista vaan rentoutumisesta, suggestiosta ja hypnoosista noin niinkuin liikkujan ominaisuudessa. Lainasin meinaan kirjojen kanssa samaan aikaa tälläisen cd:n. 




Äsken tätä kokeilin ja voin sanoa, että toimi. Itse olen ehkä vastaanottavainen suggestiolle (kaikki eivät sitä välttämättä ole), mutta se syvä rentoutuksen tila mitä sä siitä saat on todellakin kokeilemisen arvoista. Itse tunnen kuinka jokainen jäseneni painaa sen tonnin vähintään, en saisi niitä liikuteltua vaikka haluaisinkin (vaikka miksi edes haluaisin, siinähän on tarkoitus olla rentona ja liikkumati). :-)

Sitä vajoaa johonkin syvään tilaan jossa mikään ei sua häiritse (ainakaan niin paljon että tekisit asialle jotain). Itse asiassa sitä pitäis varmistaa ennen aloitusta että olet koko ajan täysin hiljaisuuden ympäröimä, puhelin pois päältä jne. Mutta koska sulla pyörii kotona sitä karvaa 6,5kg niin et täysin saa olla rauhassa. Hän meinaan pyörii ympärilläsi ja ihmettelee mikä Mammalla on kun se ei liiku mihinkään. Ja silloin hänen pitää rekisteröidä jokainen asia ja ääni ympäriltään ja ilmoittaa siitä elottomalle Mammalle joka vaan makaa lattialla eikä edes yritä rapsuttaa sua. Tiedä vaikka avaruudesta hyökkäisi vihreät miehet juurikin silloin Mamman kimppuun ja hajoittaa hänet atomeiksi ja vie mennessään. Koskaan kun ei voi olla varma, ainakaan 6,5kg karvaa omistavan koiran mielestä. :-)

Ja tietty olet aloittaessasi ollut aivan varma ettei sulle kukaan soita koska ei sulle muutenkaan kukaan soittele, ainakaan päivällä. Ja just silloin tietty kiinteistövälittäjällesi tulee mieleen ilmoittaa ettei ensi vkl:na pidetä näyttöä. Eikös tonkin olisi voinut ilmoittaa joskus toiste?? Se kun ei sattunut kiinnostamaan mua juurikaan sillä hetkellä (eikä vielä parina seuraavanakaan). :-)

Mutta siis tää suggestio auttaa sua rentoutumaan syvästi, auttaa varmasti siihen että uudella innolla menet illalla valkun kanssa treenaa kintut 70% teholla. Eli silloin voi arvata, että henkikin kulkee paremmin ja sehän tietää sitä, että pystyy puhumaankin jotain treenin ohessa. Viimeksi sanoinkin, että taitaa Valkku odotella aina keskiviikkko treenejämme jolloin teemme jalat. Silloin olen aina niin halvaantunut etten pysty puhumaan mitään. Ja hän saa nauttia hiljaisuudestani. Hän vastasi, että jos me halutaan jutella niin mennään kahville, nyt treenataan ja mehän treenasimme. :-)

Bulli on joskus puhunut viisaitakin (no joo, varmasti useinkin), mutta tämä lause on se mikä meidän jokaisen pitäisi muistaa treenatessamme. Eli tee jokainen treenisi, sarjasi ja toistosi kuin se olisi viimeisesi. Näin se pitäisi mennä, aina. Toinen lause mikä pitäisi muistaa varsinkin jos haluat kehittyä ja minähän haluan on Iso-A:n sanoma eli aina on jossain joku joka tekee vieläkin kovempaa kuin sä, vielä yhden toiston enemmän. Eli muista, että tee kovaa ja tee asenteella mutta ei otsa rypyssä. Ja viimeiset viisaat sanat tulevat mun suusta.. Tietenkin mun, kenenkäs muunkaan. siis "Kuka muu muka.." Ei vaiskaan vaan Valkkuni sanoi näin viisaita (hän puhuu aina viisaita vaan nyt oikein erikoisen fiksua) eli Lepää ennenkuin väsyt niin et väsy koskaan. Eli muistakaan sen levon ja palautumisen tärkeys. Joskus se itselläkin meinaa hämärtyä, mutta kovaa treenatessa se kroppa vaan todellakin tarvitsee sitä lepoakin. Ja rentoutumista ja vaikka hypnoosia. Kokeilkaa sitäkin, suosittelen lämmöllä. Ja lopuks muistakaa nämä sanat jotka koristaa omia käsiäni, nämä itse muistan aina. Ja jos ne meinaa unohtua niin helposti ne taas löytyy!!


Onpa muuten todela vaikeaa kuvata omaa oikeaa kättä. :-)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti