sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pt-päivillä ja pikkujouluissa

Tämä viikko on taas taputeltu, sen kruunasi eilinen pt-päivä Tampereella ja illalla olleet Fitfarmin pikkujoulut. 
Saavuimme ajoissa Mänsesteriin joten ehdin ennen salia käymään BodyAction liikkeessä ostoksilla. Itselläni oli selvät visiot mitä haluan, uudet treenihousut ja paidan ja sellaiset löysinkin. Bia Brazilia on kovasti kehuttu joten päätin kokeilla. Ovat yhden koon tuotteita ja näytti ettei ne koskaan voi minun päälleni mennä, mutta niinpä vaan meni. Jos tässä kapenee tai levenee niin aina mahtuu samat vaatteet, aikas kätevää :)



Olen myös huomannut kuinka kätevää on jos on vetoremmit tankoa käytettäessä joten halusin sellaisetkin. Tähän mennessä käyttänyt salilla yhteisiä, mutta mielummin sitä omat omistaa :)
Myivätkin minulle sitten kuitenkin tälläiset jotka osoittautui tosi näppäriksi. 




Näillä kun pitää tangosta kiinni niin avot ja jo on pitävää. :)

No, itse treeneihin.. Valitsin tällä kertaa selkäryhmän. Tuntui, ettei aina halua olla vääntämässä jalkoja, olkapäitä ei voi koska en jaksa olla selittämässä koko aikaa vammoistani, vatsoja en jaksa tehdä tuntia joten selkä oli hyvä valinta. Teimme kiertoharjoitteluna, ensin ylätalja leveällä otteella, ylätalja rusettitangolla, alatalja lapiotangolla, alatalja kapealla sekä maastaveto. Pt-sanoi, että maastavetoon tulee 50kg. Näki kun pyörittelin silmiäni ja tokaisi, että jokainen jaksaa sen nostaa. Kun tuli mun vuoroni maastavedossa katsoin, että tankoon oli laitettu 30kg painoa. Itsekseen ihmettelin, että missä se 50kg nyt on??? Onneks en avannut suutani :) Näitä tehtiin kolme kierrosta erilaisilla sarjoilla. Viimeiseen maastavetoon piti laittaa enemmän rojua tankoon. Sanoin, että äsken mulla oli se 30kg joten olisiko nyt 35 sopiva?? Pt alkoi purkamaan tankoa ja laittamaan sinne 5kg ja 2,5kg kiekkoa. Hiukan ihmeissäni siinä vierellä, että mikä juttu tää nyt on. Sattui Maestro Bull itse olemaan siinä vieressä ja tokaisi pt:lle: "Nyt taisit ymmärtää hiukan väärin." Minä siinä selittelemään pt:lle, että äsken painoa oli se 30kg niin lisätään vaan 2,5kg kiekot lisää. Sanoi, että äsken oli 50kg ei 30. Täh, nyt en ymmärrä!!?? Itse tanko painaa 20kg ja sen päälle se 30kg niin yhteensä tuli 50. Mä typeränä en tiennyt näitä salin termistöjä mutta nythän tiedän. Laitoimme sitten oikean määrän painoa ja yhteensä tuli se 55kg jonja nostin vielä 8x vaikka piti 5x nostaa. Pt kysyi paljonko painan, äsken nostit melkein oman painosi. On rouvalla vähän lihasta yläkropassa. :) Tuli aika hyvä mieli, tästä sitten vaan nostellaan hissuksiin lisää niin millaisia painoja sitä jo keväällä nostaakaan. :)

Treenien jälkeen menimme Hotelli Cumulukseen jossa oli pikkujoulumme. Tarjolla oli hyvää terveellistä ruokaa (jopa niin terveellistä, että sai pyytää suolaa pöytään) sekä standup komiikko pitämässä oman shown. Sai kyllä nauraa, hän oli hyvä. Jutta oli oma ihastuttava itsensä, monet halusivat ottaa kuvia hänestä ja toiset ottivat kuvia myös Bullista. Jutta jaksoi koko aika hymyillä ja olla kohtelias, oikein positiivisuuden perikuva. :) Mahtava nainen jonka asenteesta olisi monen hyvä ottaa oppia. ;)

Kotona olin vasta puolen yön aikaan, matka kuitenkin suht pitkä ja tosi kamala keli ei ainakaan parantanut asiaa. Vettä satoi vaakatasossa koko matkan, onneks ei tarvinnut itse ajaa. 
Kaikenkaikkiaan päivä oli oikein mukava, treenit oli hyvät, kivaa oli nähdä uusia ja vanhoja tuttuja ja sai nauraa ja syödä hyvin. Onnistunut päivä siis jonka jälkeen tuntuu, että on taas omat motivaatiopatterit ladattu täyteen. Tämän päivän pidän vapaata ja huomenna taas uutta treeniä ja aamuaerobista kehiin. Kehitystä ei voi pysäyttää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti