torstai 28. marraskuuta 2013

Ajatusten alkujuurille..

Tässä on mennyt nyt pari vkoa kun en ole ihan ns. ruodussa pysynyt. Aika helposti antanut itselleen luvan ruokailujen välissä syödä jotain kiellettyä. Ei kyse mistään megasuurista jutuista, vaan ihan siivusta juustoa tai pari suolapähkinää (tai pari kourallista olisi ehkä lähempänä totuutta.) Sitten kahtena viime vkl:na olen syönyt suolasta piirakkaa ja saanut kauheat vatsanväänteet aikaiseksi. (Ihan oikein mulle, oliko pakko mennä syömään???)

Tänään sitten valkulle tästä avauduin, kysyin olisiko mitään kikka kolmosia millä saan tän lopetettua. Joo olihan hänellä montakin, ei vaan kertonut mulle. :-) No ei vaan, jos niitä olisi niin kaikkihan me oltais hoikkaa tyttöä ja poikaa. Mutta kun ei niitä kikkoja ole niin pakko mennä itseensä ja miettiä miksi mä tätä hommaa yleensä edes teen. Eikö niin, että on ollut syy miksi valmennus on aloitettu?? No onpa hyvinkin,  syynä oli että oli paha olo omassa kropassa. No, lähteekö se sillä että syödään mitä sattuu ja milloin sattuu ja ollaan kohta samassa tilanteessa kuin aloitettaessa?? No ei todellakaan. Eli pitää tosiaan mennä sinne ajatuksen alkujuurille ja miettiä mikä mua motivoi silloin ja mikä motivoi nyt. Ja kyllähän mä edelleen haluan sitä samaa, mitä nyt olen saavuttanut ei todellakaan mulle riitä. Mutta kun sä luet valkun terveisiä samalla kun syöt ja lautasella on sinne kuulumatonta porkkanaraastetta niin jo se saa sut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Ja tuskin kukaan on porkkanaraasteella itseensä lihottanut :-)

Treenit sujuu mallikkaasti, lisäilen painoja aina kun pystyn. Ihan joka kerta en sentään siihen pysty tai sitten lähtöpainot olis aikas pienet. :-) Aamuaerobisen suoritin tänään kotona crossaten, vaihteeksi sekin kivaa. Samalla voi katsella töllöstä kivaa sarjaa.
Vielä ens vko tiukkaa treeniä ja sitten ansaittu lepoviikko. Silloin mä lepuutan samalla päätäni. Mulla on viimeinen näyttötutkinto sinä viikkona ja sen jälkeen homma on paketissa ja meikäläinen on lähihoitaja. En saata kuvailla tuntemuksiani asian suhteen. Mä tein sen!!!!! :)




Onkos siellä jotain lihasta vai onko harhaa tai varjostumia??

1 kommentti: